sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Mekkobonus

Täällä on tehty mekkoja myös origameina. Kokosin muutaman kollaasin mekkokorteista, viirinauhasta sekä heijastimesta.



Täältä löytyy valokuvaohje tämän mekon taitteluun: Origami dress tutorial. Kokosin erilaisista mekkotaitteluista taulun Pinterestiin: Dress origamis.

torstai 23. huhtikuuta 2015

Leikkimökkimekkoja Mekkotehtaasta

Mekkotehdasbuumi pauhaa ja hyvä niin. Uutukainen Mekkotehdas aikuisille on yksinkertaisesti ihana. Krista Keltanen on suosikkivalokuvaajani ja hän on totisesti ottanut upeita kuvia myös tähän toiseen kirjaan. Ensimmäisestä Mekkotehdas- kirjasta olen käyttäny kolmea kaava: kahta tytöille ja yhtä nukelle. Tyttöjen mekkoihin käytin jämä- ja kierrätyskankaita ja kässäkaverini sanoivat, että jos joku vetäisi leikkimökin päälleen, niin se näyttäisi noilta tekemiltäni mekoilta.


Tämä mekko on osa kässänopeopintojen ompelun ekan kurssin suoritusta. Suoritukseen kuului näyte piilovetoketjun ompelusta. Luontoni ei antanut periksi vain ommella piilovetoketjua kappaleisiin, joten varioin tätä Mekkotehtaan Orelma- mallia (koko 98/104 cm) tehtävään sopivaksi. Takasauman vetskarihalkiota lukuunottamatta mekko on tehty täysin kirjan kaavan ja ohjeen mukaan. Tuo kukallinen kangas on Finlaysonilta ja vaaleansininen pilkkukankgas on käsityöpuuvillaa, josta tein itse vinonauhat hihojen, taskunsuiden ja pääntien huolitteluun. Minusta ohuet pitsinauhat ovat käteviä helman huolitteluun. Nuo suuret taskut ovat valloittaneet niin tekijän kuin käyttäjän.


Tuon aiemmin mainitun kurssin tehtäviin kuului erilaisia valinnaisia ompelurakenteita. Valitsin nappihalkion, jonka sain upotettua tähän Mini-Matleena nukenmekkoon. Kirjan versiossa nuken vaatteissa on tarranauhoilla suljettava halkio. Tämän mekon kankaat ja napit ovat Cath Kidstonin mallistosta. Huolittelevan vinonauhan tein vanhasta tyynyliinasta.


Mekkotehdas- kirja on niin ispiroiva, ettei ompelu todellakaan yhteen mekkoon jäänyt. Kurssin jälkeen oli sitten tehtävä seuraava mekko. Tämä on malliltaan Katariina (122/128 cm). Tähänkin leikkelin piilovetoketjuista innostuneena takasauman, mutta eihän vetskari tähän malliin sovi. Minusta tämä on ihana malli ja ilokseni löysin tätä mallia mukailevan Hilman aikuistenkin Mekkotehtaasta. Tahriintunut pöytäliina sai uuden elämän mekkona. Vihreä kangas on siis Marimekon Appelsiini ja ruusukangas on Tildaa. Tein tästäkin kankaasta vinonauhaa, jolla huolittelin helman.


Sen ompelukurssin varsinaisena kurssityönä oli itse kaavoitettu liivihame (koko 86/92). Päätin lisätä sen tähän mekkokimaraan, sillä käytin kaavan mitoitukseen Mekkotehtaan mittoja ja tuota valloittavaa bambiaplikaatiomallia. Mekkotehtaan tyttöjen kaavat ovat oman kokemukseni mukaan aika leveitä ja tästäkin mekosta tuli leveä. Olen mekkoon kuitenkin  oikein tyytyväinen. Kukkakangas on vakosamettia ja sininen pilkkukagas on käsityöpuuvillaa. Kankaat tähän mekkoon hankin kangaskauppa Inkurista.

Ompelussa oikeanlaiset välineet ovat keskeisessä roolissa. Vetoketjuhommissa oikeanlainen paininjalka on varmin tapa onnistua ja aplikaatiot onnistuvat helposti liimakankaan avulla. En ole ollut mikään ompelija. Siinä myös syy miksi Aikuisten mekkotehtaasta inspiroituneena halusin jakaa kanssanne ompelun oppimiskokemuksiani. Jälkikäteen onkin hyvä todeta, että olen oppinut yliopiston ompelukursseilla tosi paljon ja ompelu tuntuu tätä nykyä paljon kotoisammalta. Tekemällä ja kaavoittamalla oppii!

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Makoisa kipupiste

Tämä blogissa vilkkuva elinikäinen kumppani- hanke on johtanut minut hyvin filosofisille urille. Ajatuksella tekeminen herättää paljon ajatuksia. Näihin ajatuksiin ovat sotkeutuneet läsnäolon teemat, jotka ovat lonkeroituneet todellisuuteeni oppimisen tutkimisen myötä. Hankkeessahan on paljolti kysymys käsityön ja kestävän kehityksen tarkastalemisesta. Näistä teemoista on luonnollisesti ollut puhetta Sirkun ja minun yhteisneulontasessioissakin.

Nimesin tälle vuodelle käsityöteeman. Se on arvokas 2015. Tämä teema oli valittu jo ennen kuin lähdin mukaan Sirkun kandihankkeeseen. Valitsemassani teemassa on kyse arvonannosta ja erityisesti käsitöitteni arvostamisesta, mutta itseasiassa arvokas on myös hyvä kestävyyden teema. Kestävä elämäntapa ei ole mikään yksinkertainen asia, joka tulee ratkaistuksi sillä, että elää 3 kuukautta 33 vaatekappalleella tai miten se nyt oli. Kierrättäminen ja uuden elämän antaminen ovat varmasti hyviä asioita, mutta nekään eivät minusta tunnu koko totuudelta.

Minulle kestävä kehitys kulminoituu elämäntavaksi, ei yksittäisiksi teoksi. Ja vihdoin pääsemme siihen miksi otsikossa lukee kipupiste. Tämä ei ole pelkästään helppoa, hauskaa sekä puhdasta omatuntuntoa. Toiminnan muuttaminen ja uusien tapojen oppiminen on hidasta ja paikoin hyvinkin epämukavaa ja kivuliasta. Me elämme maailmassa, joka pyörii kuluttamisen ja kaman haalaamisen ympärillä. Blogimaailmassakin on tavallista houkutella lukijoita jakamalla kamaa. Kamaa on vaan liikaa, me kulutamme liikaa ja tarpeemme ovat liian suuret. Aihe on monisäikeinen, eikä yhtä totuutta korjata tilannetta varmastikaan ole, mutta kaikille meille yhteinen totuus on, että kulutamme WWF:n mukaan kolmen maapallon resurssien edestä. Minulle tämä kaikki palautuu hankintapäätöksiin ja ostohetkiin eli valitsemiseen.


Hankintapäätökset ovat edessä myös käsityössä. Tätä kamanhaalaamisen aikaa leimaa nopeus ja matala hinta. Arvokas teemani hengessä olenkin herännyt kysymään, että miksi käsityön pitäisi olla nopeaa ja halpaa. Kamaa emme varsinaisesti tarvitse lisää ja jos kyse on käsityöstä nauttimisesta, niin sittenhän ei ole väliä tekeekö samaa tuotetta pidempään vai nopeasti useita tuotteita. Olen spontaani ja kun inspiraatio iskee, niin pitäisi päästä vauhdilla näkemään miten hetki sitten leimahtanut ideani konkretisoituu. Tässä kohtaa minun pitäisi hengittää syvään ja katsella ideaani kriittisesti. Tarkempi suunnittelu tukee myös ns. hyvien valintojen tekemistä. Käsillä tekeminen on ihanaa, se pitää ajatukset järjestyksessä, riehakkaan luovuuteni kurissa ja jäsentää olemassaoloani tässä maailmassa, mutta oikeuttaako se tuottamaan lisää kamaa tähän maanpäälliseen kamataivaaseen. Kipeää tekee ja kirpaisee kovaa, mutta minä tahdon kauemmaksi tästä tehotuotantomallista. Haluan opetella harkitsemaan ja valitsemaan tarkemmin mitä tarvitsen ja kuinka pitkäksi aikaa olen tuohon tuotteeseen valmis sitoutumaan.

Käsityö on myös mahdollistaja. Sen avulla on mahdollista valmistaa niitä täydellisiä kumppaneita, joihin liittyy tarina. Itse tekemällä on mahdollista tehdä ratkaisuja, joiden kanssa voi elää pitkään ja näin pidentää tuotteen elinkaarta sekä vähentää sitä kaman haalaamista.

Olen siis päättänyt antaa entistä suuremman arvon sille mitä teen ja mitä kulutan, vaivaa säätämättä. Lisään harkintaa, hankin vähemmän raaka-aineita ja pyrin entistä tietoisempiin valintoihin. Otan aikaa ja nautin siitä mitä olen valinnut tehdä. Kulutan yksinkertaisesti vähemmän. Toisaalta hyväksyn senkin, että aina en onnistu. Koitan olla lannistumatta ja jatkan matkaani tarkoin valiten ja arvostaen.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Käsityön merkitys minulle, Sirkun ajatuksia


Olen pohtinut jo pitkään, mitä käsityö merkitse minulle, ja tottahan se on: käsityö on osa jokapäiväistä elämääni. Vaikka en joka päivä teekään käsitöitä, pyörivät erilaiset ideat ja meinaamiset ja keskeneräiset työt päässäni. Vähintäänkin pitää käydä katsomassa “Voihan villasukka” ryhmästä, mitä sinne kuuluu. Kahjoa, sanoisi (ja sanookin) joku asiaan vihkiytymätön J Ymmärrän heidän kantansa, ja minusta on ihan ok, jos joku pitää käsityöinnostustani outona. Kaikilla meillä on omat juttumme, ja käsityö voi tunnetusti olla joillekin tuskien taival. Itselleni esimerkiksi taas musiikki on aika vieras alue. Tykkään kuunnella musiikkia, mutta en ymmärrä juurikaan mitään nuoteista, ja sävellajeista puhuttaessa ollaan jo todella extreme alueella…musiikin syvin olemus ei vain yksinkertaisesti kiinnosta minua.

Minulle käsityö on itsensä ilmaisemista, omintakeisten vaatteiden aikaansaamista, harrastus, ajanviete, tapa haastaa itsensä, alue, jolla voi oppia uutta. Kässän opiskelussa on ollut ihanaa hurahtaa aina uuteen tekniikkaan, vaikka jotkut jutut eivät sujuneetkaan ihan niinkuin oli ennakolta ajatellut.  Värjääminen, huovutus, kirjonta, ompelu, wau miten upeaa. Koneneulonta oli melko haastavaa, mutta siinäkin oli vielä purkamisen ja uudelleen yrittämisen mahdollisuus. Kankaanpainanta sen sijaan oli melko armoton laji, kun päästiin kuosin painamiseen asti. Kuvion täsmällinen asemointi oli hankalaa, ja sitten kun vihdoin oli edes hiukan vauhdissa, iski ilmiö nimeltä seulan tukkeutuminen tai värin valuminen väärään kohtaan…Virheiden korjaaminen oli aika hankala prosessi. Sinänsä tuokaan oppimiskokemus ei ollut huono, sillä se auttoi tajuamaan oman toiminnanohjausjärjestelmän asettamia rajoja. 

Käsityö on myös rauhoittumista. Viime viikot ovat olleet melkoisen vauhdikkaita, ja neulomiseen ei ole jäänyt juurikaan aikaa. Kun vihdoin onnistuin eräällä luennolla kaivamaan neuletyöni esiin, saatoin melkein kuulla, miten verenpaine ja pulssi laskivat normaalille tasolle. Neuletyönä oli tuolloin juurikin tämä elinikäinen kumppani –hanke. Yksivärinen lanka, ei kuvioita, ei pintaneuletta vaan pelkästään kerros oikeaa, kerros nurjaa, sama uudelleen, ja vielä uudelleen, ja vielä uudelleen… Suorastaan meditatiivinen kokemus.

Neulomista ja sen vaikutuksia ovat tutkineet muutkin, ja päässeet sellaisiin tuloksiin, että neulominen auttaa keskittymään, auttaa ratkaisemaan ongelmia, auttaa jäsentämään ajatuksia ja jopa auttaa heitä, joilla on kroonisia kipuja tai masennusta. Neulojalla on neulojan vapaus, mutta neulomisen järjestelmällisyys ja samankaltaisuus tuovat omalta osaltaan turvaa ja järjestystä neulojan mieleen. Silmukka on aina silmukka! Millainen mahtaisi olla oodi silmukalle?

No, jotta ei juututtaisi pelkkään neulomiseen, muutama sana siitäkin, mitä käsityö muuten merkitsee minulle. Minulle on tärkeää saada jotain valmiiksi. Tämänhetkinen leipätyöni on sellaista, että asiat kestävät usein pitkään, ne ovat mutkikkaita, niiden eteneminen ei riipu yksin minusta ja lopputulosta on vaikea arvioida, sillä joku on aina tyytymätön. Käsityö on juttu, jonka sujumisesta vastaan vain itse. Voin itse suunnitella mitä teen, voin itse hankkia tietoa ja apua, ja voin itse määritellä senkin millaiseen tulokseen olen tyytyväinen. On huojentavaa voida toimia näin.

Jännittävin hanke, mikä minulla juuri nyt on kesken, on farkkuhame Eero Aarnion ihanasta Ghost –kankaasta. Jännä nähdä, tuleeko siitä suosikkivaate, kuten arvelen. Hyvänä kakkosena on tulossa farkut collegekankaasta. Niistä tulee varmaan kivat. Mukavaa on sekin, että korjauslistalla on yhden pienen Enni-tytön takin hihansuiden kuminauhat, jotta retrotakki saadaan taas käyttöön. Tämä hanke tuntuu ympäristöystävälliseltä. Käsityön ilo voi tulla sitäkin kautta, että voi saada ystävän vaatteen jälleen toimivaan kuntoon.