tiistai 24. helmikuuta 2015

Neulojaminä

Täällä blogissakin vilahdelleen tutkimusprojektin myötä olen pohtinut neulojaidentiteettiäni. Suuressa kuvassa ei varmaankaan ole oleellista millaisia yksittäisen neulojan neulomismieltymykset ovat. Sen sijaan kehityskaaret kiinnostavat minua ja toivonkin hartaasti, että tämä pohdintani synnyttäisi ajatuksia ja keskustelua. Olisi ihanaa, jos tämä varsin pitkä neulojaolemuksen ruodinta kirvoittaisi kommentoimaan tai kirjoittelmaan omaan blogiin. Onneksi minulla on ainakin yksi keskustelukaveri tämän tutkimusprojektin myötä, mutta tässä tapauksessa enemmän kyllä olisi enemmän.

Arvelen olleeni yhdeksän, kun opin neulomaan. En oppinut sitä koulussa, vaan mummin tuella itsekseni. Olin lapsena sellainen luova puuhailija, joka käytti tekemisissään siihen parhaiten sopivaa tekniikkaa, ja neulomiseni alkutaipaleella tämä taito oli siis yksi muiden tekniikoiden joukossa. Olin otteissani hyvin kokeileva, enkä jaksanut paneutua valmiisiin ohjeisiin, vaan harrastin sumeilemattoman luovaa ongelmanratkaisua. Tästä esimerkkinä vaikkapa kaulaliina, jonka neulon pitkältä sivulta lähtien, sen tavallisemman lyhyeltä sivulta kasvavan mallin sijaan.
Piirsin tämän kuva "hyvä neulehaltija" -ajatuksen inspiroimana vuonna 2010.

Neulomisesta on tullut minulle rentoutumista. Se vaan jotenkin kummasti järjestää pääkoppaa. Olen neulonut paljon tv:n ääressä, mutta viimeisen puolen vuoden aikana tv on jäänyt toisinaan kiinni ja rauhoittunut vain neuleen ääreen. Siinä silmukkasilmukalta maailma jotenkin asettuu uomiinsa ja olo helpottuu. Voidaan kai sanoa, että neulomalla toteutan itseäni. Neulominen on minulle tärkeää ja se heijastelee sitä mitä muuta elämässäni on menossa. Kriisin aikaan olen esimerkiksi neulonut sukkia, kun tilanne kriisin jälkeen tasaantui, oli minulla 21 neulottua sukkaparia, mutta rahkeet eivät kriisin aikana riittäneet edes päättelyyn. Onnellisina aikoina puikoilla syntyykin jos jonkinmoisia koukeroita ja variaatioita. Silloin ei liiemmin valmisohjeet nappaa. Viimeiset 10 vuotta voin sanoa neuloneeni tauotta, enkä oikein osaa ajatella millaista olisi, jos en neuloisi.

Neulon pääasiassa vaatteita ja asusteita. Välitän neulomalla. Koitan löytää mahdollisimman sopivia, iloatuottavia ja hyviä neuleratkaisuja tärkeille ihmisilleni. Valitettavasti sanomani vaan ei aina ole mennyt perille ja viimeaikoina olen muutenkin pohtinut tavaran tuottamista tähän maailmaan. Voiko olla, ettei neulomalla toteutettu välittämisviesti mene perille senkään takia, että meillä on vaan likaa tavaraa? Olen tullut siihen tulokseen, että täytyy valita vielä tarkemmin mitä kenellekin tekee ja sitäkin, kenelle tekee. Tämä vuosi on minulle arvostamisen opettelua. Lähinnä kai se on sen pohtimista mikä on oikeasti välttämätöntä ja arvokasta, sillä mieluummin keskittyisin siihen, kuin yrittäisin venyä joka suuntaan ja olisin kiireen kiusaama. Tässä siis vähemmän on enemmän.

Ei totisesti ole yhdentekevää mistä ja millä neuloo. Minun suosikkipuikkoni ovat ebenpuuta ja sujuvimmin neulon 3-4 mm:n puikoilla. Kyllä, myönnän, että olen lankaelitisti. Suosikkikuitujani ovat alpakka, silkki ja bambu. Minusta ei ole omaa työtä arvostavaa neuloa mistä sattuu langasta, mutta ennen kaikkea, langan valintaa ohjaa neuleidea sekä käyttötarkoitus. En minä koiran villapaitaa ryhtyisi kasmirista neulomaan. Ja kaiken aikaa käyn debattia kotimaisuuden ja ulkomaisuuden välillä. Onko töpeksinyt kotimainen lankajätti huonompi valinta kuin suuri kansainvälinen jättilanganvalmistaja?

Minulla on pöytälaatikossa lastenkirja, jonka kuvitusta tämä on.
Kuvan nimi on Sadonkorjuu ja sieltäkin löytyy neuloja.

Olen aina ollut heikko keskittymään ohjeisiin ja käytännössä aina sovellan. Oppimista on kuitenkin tapahtunut ja nykyään neulon mallitilkkuja ja suunnittelen muutenkin tarkemmin. Valmista ei tule yhtä nopeasti, mutta en minä neulokkaan tuottaakseni lisää tavaraa tähän maailmaan. Minä neulon tekemisen vuoksi sekä täydellisetn ratkaisujen toivossa. Olen myös suruton purkaja. Korjaan virheeni, sillä ne vaivaavat minua. Minua vievät ideat, joihin sitten haetaan parhaita mahdollisia ratkaisuja niin tekemällä kuin pohtimalla. Mikään ei voita itsetehdyn neuleen käyttämistä ja yleensä olen niin ihastuksissa neuleitteni kanssa, että todellakin käytän niitä trendeistä välittämättä. Käsityö synnyttää vaatteelle tarinaa ja yhdeksi kestävän vaatteiden kuluttamisen kriteeriksi onkin nimetty se, että joka vaatteella pitäisi olla tarina. Eihän tuokaan nyt aukoton mittari pois päin tästä yltiömäisestä kuluttamisesta ole, mutta terveempi suunta kaiketikin.

Neulomisessa minut saa turhautumaan, jos ideani ei toimikaan, enkä löydä korjaavaa ratkaisua. Myös muutamia turhauttavia konflikteja olen kokenut epäonnistuneiden materiaalivalintojen kanssa. Kaikkien lankojen kanssa ei vaan synkkaa. Se liittyy yleensä tuntumaan. Neuletuntuma voi todellakin olla väärä ja silloin ei kyllä neulominen maistu. Tässäkin suhteessa paljon on opittu ja se on omalta osaltaan johtanut tuohon aiemmin mainitsemaani lankaelitismiin. Tämän neulojan kunniaksi täytyy kuitenkin todeta, että hitaasti, mutta varmasti tuon elitiin ulkopuolelle jääneetkin ovat löytäneet paikkansa ja vihjeistä on todellakin opittu. Niin, ja lankarajoitekin voi olla inspiraation lähde.

maanantai 16. helmikuuta 2015

Tutkimusprojeksti: Neuletakista elinikäinen kumppani

Elinikäinen kumppani (a life-time cardigan) on nimi neuleprojektille, joka liittyy kandidaatin tutkielmaani Helsingin yliopiston käsityötieteen laitoksella. Minä ja kanssaneulojani Lalla neulomme kumpikin uudelleen mieluisan mallisen neuletakin, luottovaatteen, joka käytettiin loppuun ja jossa osapuilleen ainoa ongelma oli huono laatu.

Kestävän kehityksen yhtenä elementtinä voidaan nähdä itse tekeminen. Kandityössäni tutkin itse
tekemistä kestävän kehityksen toteuttamistapana, toisena tutkimuskohteena on yhdessä tekemisen kokemus. 

Jännä nähdä mitä minä ja kanssaneulojani Lalla saamme irti tästä projektista, josta olemme molemmat ihan älyttömän innoissamme. Jos projektistakin voi sanoa “knitworthy”, tämä on juuri sitä.

perjantai 6. helmikuuta 2015

Luonnoslehtiö: Hurjaa huumaa


Simppeli kirjoneule on ollut jo kuukauden verran lempileikkini. Se on hämmentävää, sillä aina tähän huumaan asti, kirjoneule on herättänyt pääasiassa kiristelyä leukaperissä ja rehellisyyden nimissä en todellakaan osaa sanoa mikä muuttui. Miksi nyt yhden kirjoneuleen valmistuttua, täytyy puikoille saada pikapikaa seuraava. Ehkä se on yksinkertaisesti, yksinkertaisuus. Aiemmat kirjoneulekokemukseni ovat pääsosin esittäviin kuvioihin pyrkivistä malleista. Sellainen kokonaisuus, pitkiä lankajuoksuja vältellen tai langankiepputtelun kanssa on huomattavasti monimutkaisempi kokonaisuus ja minun pääkopassani se aiheuttaa ihanasti ja kaikessa rauhassa soljuvan virtaustilan katkeamista. Mene ja tiedä, ehkä kyse on tästä tai sitten ei. Huuma on kuitenkin ihanaa. Tämän hetken saldo on kaksi paria sukkia ja kaksi hiippapipoa. Hiippapipot tupsuineen päivineen ovat "hyshys"- projekti vielä viikon verran, mutta luvassa on muutakin visuaalista dataa kuin näitä pokkariräpsyjä. Pipot ovat ihan omaa designia ja niistä on tarkoitus kirjoitella ohjekin.

Vanhoista sukista ja uudesta takista



Elinikäinen neuletakki projekti edistyy. Laskelmat on tehty. Laskelmien pohjalta löysinkin La Maison Rililien Bluesand Cardigan- mallin sovellettavaksi. Varsin perinpohjaisesti tehty ohje on tehnyt minuun vaikutuksen. Takki neulotaan ylhäältä alas ja se olikin yksi kriteereistäni. Tällä tavalla en olekaan aikaisemmin takkia neulonut. Neuloin ekat 10 krs. kahteen kertaan, kun piti vhän selvitellä silmukkamerkkien plaseeraamista kaarrokkeessa. Ei käynyt minun ja suunnittelijan ajatukset ihan yksiin, ei. Tällä hetekllä huidellaan jo pitkällä kainaloiden alapuollella ja sen minä vaan sanon, että voi pojat, tästä tulossa kyllä melkoinen neuletakki. Lopulta päädyin kuitenkin tasaraitoihin ja jättämään violetin värin ulos. Tällä hetkellä sitä seilataan ihanassa neulevirtauksessa, kohti helman taskuja ja muita yksityiskohtia.

Vihreäkulta-sukat on oma mallini. Suunnittelin sukat syksyllä 2007. Ohje löytyy ilmaiseksi Ravelrystä. Nyt olen jotenkin uudelleen innostunut tuosta palmikkovariaatiosta ja kierretyt oikeat silmukat nyt vaan ovat kestosuosikkejani. Taidan päivittää tuon sukkaohjeen ja kääntää englanniksi. Hiukan kuttittelee pipon tai käsineiden suunnittelu samaa kuviota hyödyntäen.

Omituista silppua



Mikähän tähän neulojaan on iskenyt. Sen lisäksi että kirjoneule maistuu, niin kaikki keskeneräisyyden on pitänyt kaivaa esiin ja saattaa loppuun. Lähinnä naurattaa, kun huomaa kuinka lähellä loppua se into on usein hyytynyt. Kuitenkin nämä viimeisimmät kaivaukset opettavat selkeästi yhden asian ja se on se, ettei minun pitäisi tuohon silppuvirkkaukseen ryhtyä, vaikka olisi kuinka suloinen otus tarjolla. Kasasin tuon oikeanpuoleisen silpun. Maailmankaikkeuden söpöintä pupua tavoiteltiin. Jo kasaamisen alkuvaiheessa alkoi käydä selväksi, ettei sitä ole tulossa. En ole ollenkaan samaa mieltä ohjeen tekijänkään kanssa, mutta ongelma voi olla käyttäjälähtöinenkin. Lopputulos oli varsin postmoderni, kuin scifileffasta karannut geenihybridi. En todellakaan tiedä mitä sille teen tai koska pystyn laittamaan sen edes linssin taakse. Ärsyttää ja paljon!

Keskeneräisyydet alkavat loppua!? Kummallista. Pitää vähän tunnustella onko tämä muutos ylläpidettävä tila vai täytyykö kylvää uusi sato. 

Huuma pitää pintansa


Seuraavat sukat ovat jo puikoilla. Tuttuihin ja tylsiin, korin pohjalla pyörineisiin raitalankoihin on tullut kummasti eloa. Ja aina se vaan tuntuu yhtä jännittävältä, että mitä tapahtuu seuraavan värin kohdalla.