maanantai 2. maaliskuuta 2015

Sirkun neulojaminä

Olen keski-ikäinen käsityönopettajaopiskelija. Aloitin opiskelun Helsingin yliopistossa syksyllä 2013, ja opintojen aloittaminen oli minulle aivan mahtava juttu.

Olen tehnyt käsitöitä pienestä pitäen. Opettelin virkkaamaan viisivuotiaana. Äiti opetti vuotta vanhempaa siskoani virkkaamaan, ja se oli siskolle todella hankalaa. Seurasin tilannetta vierestä ja opettelin myöhemmin itsekseni saatuani välineet haltuuni. Minulle nimittäin kerrottiin, että minua ei kannattaisi vielä opettaa, sillä olin aivan liian pieni oppimaan tätä taitoa. En ihan tarkaan muista sisuunnuinko tuosta kommentista vai ajoiko minua silkka kokeilunhalu. Taitoani kuitenkin arvostettiin siinä määrin, että sain oman keltaisen lankakerän, josta virkkasin korin ja vyön. Aika innovatiiviset ensimmäiset tekeleet.

Yritin opetella neulomaan jo kahdeksanvuotiaana, ja sainkin jotenkin aikaan oranssi-vihreäraidallisen slipoverin (äiti taisi auttaa siinä aika paljon). Kaikenkaikkiaan neulominen ei kuitenkaan mitenkään kolahtanut. En voinut käsittää, miten kukaan saattoi innostua siitä. Palasin virkkaamisen pariin ja tuolloin aivan uuden peruskoulun käsityönopetuksen mukaan neulominen tuli pakollisena eteen seuraavan kerran vasta neljännellä luokalla, jolloin tehtävänä oli neuloa pipo. Käsialani oli niin löysä, että piposta tuli lörppä ja tosi huono. Neuloin sen uudelleen kesäloman aikana.

Rupesin tosissani neulomaan joskus lukioikäisenä, jolloin neuloin paljon villapaitoja. Siihen aikaan Suomessa ei ollut vielä vaatteiden halpatuontiketjuja, joten neulomalla sai itselleen yksilöllistä päällepantavaa ja langatkin olivat melko edullisia. Neuloin paljon oppitunneilla, onneksi se oli meillä sallittua, sillä se auttoi minua myös keskittymään aiheeseen. Neuloin myös kokeisiin lukiessa ja joskus katsoin siinä samassa lisäksi telkkaria. Niin uskomattomalta kuin se kuullostaakin, menetelmäni oli erittäin toimiva.

Kun lapseni olivat pieniä, neulomisesta tuli uudelleen tärkeä harrastus, sillä neuloin paljon heille. Arki oli useimmiten aika vilkasta ja sotkuista ja tuntui siltä, ettei saanut varsinaisesti mitään näkyvää aikaiseksi. Siksi käsitöiden kautta tuli tärkeää valmiiksi saamisen ja onnistumisen tunnetta. Ompelin myös aika paljon, mutta neulominen muodostui suosikkikäsityöksi, sillä neulomistyö on helppo ottaa esille ja laittaa taas pois. Neulominen on tosi hauskaa ja neulonkin lähes päivittäin. Kesäisin näytän kuitenkin pitävän taukoa. Jos on lämmintä saatan makoilla rannalla päiväkausia tai vaikka yllättäen koukuttua mustikoiden poimimiseen. Yleensä neulon TV:tä katsellessa, luennoilla, automatkoilla. Joskus neulominen vie minua siinä määrin mukanaan, että joudun asettamaan itseni neulomiskieltoon, jotta saan jonkun muun homman, esimerkiksi esseen kirjoittamisen tehtyä (tällaisen tilanteen jälkeen on tietysti erityisen kiva palkita itseään neulomalla ruhtinaallisesti :-D) . Lievitän neulomisella myös ahdistusta ja turvaudun neulomiseen, jos minulla on hermostunut olo, enkä tiedä mitä asialle tekisin. Äärimmäisessä hädässä neulominenkaan ei toimi, vaan käy kuten Rileyn tutkimuksessa eräälle vastaajalle:

“I think the only
time when I really don’t feel like
knitting is when I am very sad.”
Riley et al, Knitting and Well-being, Textile, Volume 12, Issue 1, pp. 34–57

Neulon ehkä eniten villasukkia ja niille on myös eniten kysyntää. Neulon itselleni ja lapsilleni, joskus harvoin myös ystävilleni. Teen mielelläni myös pipoja, lapasia ja huiveja. Usein työt ovat pieniä ja olenkin pohtinut miksi se on nykyään niin, sillä lukioaikoina neuloin villapaitoja ja –takkeja. Suosikkimateriaalini on villa, mutta viime aikoina olen neulonut jonkin verran myös alpakkalangasta. Neulon useimmiten puikkokoolla 3. Neuleen ja neulomisen tuntu on minusta paras juuri tämän vahvuisesta langasta tehdessä ja tämän paksuiset sukat mahtuvat minusta parhaiten saappaisiin.

Teen useimmiten sukat ja lapaset oman suunnitelmani mukaan. Kaksi viimeisintä yritystä neuloa villapaita valmiin ohjeen mukaan eivät ole onnistuneet kovin hyvin. Ehkä se johtuu siitä, etten yleensä halua/viitsi/raatsi hankkia juuri sitä oikeaa lankaa, vaan kokeilen soveltaa johonkin itselle mieluisaan tai jo olemassa olevaan lankahankintaan. Viimeisen vuoden aikana internetin maailma on avautunut minulle aivan uudella tavalla, ja nyt minulla onkin paljon malleja, jotka aion joskus neuloa. On ollut äärimmäisen inspiroivaa löytää oman “heimonsa” luo eri ryhmien ja sivustojen kautta.

Joskus jotkin neuleet jäävät kesken ja yritän jatkaa niiden tekemistä useankin vuoden ajan. Kokemus on kylläkin osoittanut, että tällainen on turhaa touhua, sillä usein takkuisen projektin lopputuoksena valmistunut neule jää käyttämättä. Joskus ongelmana on väärä väri, tai materiaali, joka ei tunnukaan mukavalta iholla. Parempi käyttöaste on niillä neuleilla, jotka onnistuvat kerralla, ja joita tehdään puikot savuten.

Minulla on aina monta neuletta tekeillä yhtä aikaa.  Pitää olla TV-neule (helppoa ja vähemmän keskittymistä vaativaa) ja lisäksi on muita neuleita, jotka ovat jossain muussa tai haastavammassa vaiheessa. Joskus joku neule odottaa pelkkää päättelyä ikuisuuden. Malli- ja koetilkkuja olen tehnyt tosi harvoin, sillä yleensä aloitan suuren innostuksen vallassa, ja mallitilkku hidastaisi minua. Toki purkaminen ja uudelleen tekeminenkin on hidasta, mutta ainahan on mahdollista, että onnistuu ensimmäisellä yrittämälläkin... Yritän parantaa tapojani ja opetella mallitilkun hyödyntämistä. Tosin kaksi viimeisintä yritystä mallitilkun kera eivät ole olleet kovin rohkaisevia, sillä koko meni siltikin pieleen ja jouduin purkamaan. Luulen, että tarvitsen vain tarkkuutta, malttia ja harjoitusta mittaamiseen.  Muuten olen aika tarkka tekemisissäni, korjaan kaikki virheet ja puran tarvittaessa.

Itse tekemieni vaatteiden käyttäminen tuottaa minulle iloa, enkä niinkään piittaa siitä, ovatko ne muiden mielestä muotia. Pääasia on, että tykkään niistä itse.  Pidän väreistä ja muutama vuosi sitten neuloin kaikki Nalle-jämälankani kirjaviksi sukiksi ja kynsikkäiksi, jotka ovat mielestäni erittäin hyvin onnistuneita.


Olen aiemmin tehnyt neuleitani aivan itsekseni, ja olenkin nyt ihan vaikuttunut tästä kandityöhön liittyvästä yhdessä tekemisestä. On tosi antoisaa tehdä tätä projektia yhdessä Lallan kanssa ja pohtia erilaisia asioita neulomisesta ja muusta elämästä! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti