keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Matkaneule


Terveisiä Sisiliasta! Lomailin viime viikon siellä. Blogistani ei ole tulossa matkustusblogi, joten en sen ihmeemmin käy erittelemään tekemisiäni tai kokemuksiani. Tukikohta oli Palermossa. Yhteenkään lanka/käsityökauppaan en siellä törmännyt. Knitmap ilmaisi kahden olemassaolosta, mutta ne eivät osuneet reiteilleni. Koruaskartelijalle siellä sitten oli tarjontaa sitäkin enemmän. Muutamassa sellaisessa liikkeesä kävin. Valikoimat olivat suuret, laatu näytti yllättävän hyvältä ja hinnatkin olivat laatuun nähden kohtuulliset. Minusta heidän myyntieränsä olivat suuria ja yksittäismyyntiä oli vähänlaisesti. Minun mukaani lähti nauhat (n. 20 kpl/nauha) punaisia ja valkoisia, kivisiä ruusuhelmiä. 

Varsinaisesti tämä postaus käsittelee matkalla neulomista. Olen yltiöoptimisti neuletuottavuuteni suhteen, mitä matkustamiseen tulee. Matkaneuleitteni valintaa leimaa myös suuri huoli siitä, että neulottava loppuu kesken. Ajatus siitä, että hyvä neuleaika menisi hukkaan tuntuu vaan sietämättömältä. Todellakin, matkakäsityöni ovat pääsääntöisesti neuleita.

Sopivien käsitöiden mukaan pakkaaminen onkin minulle kiistatta se kaikkein haastavin osa matkalle pakkaamista. Tälle lomalle olin päättänyt ottaa mukaan jotakin erityisen makoisaa neulottavaa. Halusin aloittaa jotakin uutta. Vuosi sitten keväällä New Yorkissa Blue Heronin Sade- lanka vei sydämeni. En kertakaikkiaan pystynyt vastustamaan kiusausta. Vyyhti oli suuri ja uskoin sen riittävän huiviin. Heti matkalta palattuani kaivelin Ravelryä tätä lankaa silmällä pitäen ja korvamerkitsinkin sieltä erään mallin.


Jokin kuitenkin iski juuri viimeisen illan pakkaushuumassa, käänsin kelkkani. Päätikin yhdistää tuohon lankaihanuuteen harmaata (kuvassa vasemmalla & alhaalla). Melinda VerMeerin Nymphalidea- malli lupaili hauskaa visuaalista efektiä ja mun suosikkia, verkkopitsiä. Minulle ohje ei kuitenkaan ollut intuitiivinen, eikä minulle oikein valjennut kaikkien kavennusten ja lisäysten merkitys. Värin vaihtokohdaksi oli suunniteltu nurja harjanne, joten sitä vähän muokkailin ja suurensin lyhennetyillä kerroksillä syntyviä verkkopitsiosioita, jotta saisin lankaihanuudelle enemmän tilaa. Tällainen muokkailuhan tarkoittaa purkamista, neulomista ja purkamista ja neulomista. Lopullinen purkutuomio kuitenkin syntyi, kun olin noin puolivälissä valmista huivia ja muoto alkoi hahmottua. En pitänyt huivin muodosta ja minusta olisi ollut tervetullutta, jos siitä olisi ollut ohjeessa kaavakuva. Ohjeessa olevat kuvat ovat kyllä kauniita, mutta eivät kovin valaisevia tuon kappalleen muodon suhteen.

Olin siis lomalla ja minulla oli uskaliaasti vain yksi käsityö mukana. Palasin siihen alkuperäiseen suunnitelmaani ja tuntui jotenkin hyvin helpottavalta ryhtyä neulomaan Martina Behmin Bricklessiä (kuvassa: oikealla ylhäällä). Onnistuin minä tämänkin huivin aluksi tekemään omia tulkintojani ja eka mallikerta tuli neulottua kahteen kertaan, mutta voi pojat miten tämä malli on ihana ja se toimii mahtavasti tuon langan kanssa. Mikä parasta; malli mahdollistaa koko langan neulomisen täksi ihanaksi huiviksi. Tuosta langasta täytyy kyllä todeta, että kaikessa ihanuudessaan se tuskin kestäisi kovin montaa purkukertaa ilman pintavaurioita. Ei minulla kyllä ole sitä enää mitään aikomusta purkaa, vaan siitä tulee ihanin huivi ikinä ja sille onkin tilausta, sillä 2004 Firenzestä ostamani vaaleansininen pasmiinahuivi alkaa olla melkoisen virttynyt.

Voisi luulla, ettei neulominen lentokoneessa enää nykypäivänä ole mikään ihmetyksen aihe. Puisten puikkojen kanssa ei turvatarkastuksessakaan tule pulmia. Munchen-Palermo lennolla neulomiseni kuitenkin aiheutti hämmennystä lentoemännissä. Minulle ei selvinnyt, että mikä siinä oli niin ihmeellistä, mutta aina ohi mennessä piti vähintäänkin hymähtää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti