torstai 25. syyskuuta 2014

Peittokesän boheemit neliöt


Ihastuin tuohon  kirkasväriseen raitalankaan. Oli pakko päästä kokeilemaan kuinka se käyttäytyy isöäidinneliöissä. Olisiko tällaisen langan käyttö mahdollisesti ratkaisu välttää massiivinen lankojen päiden päättely? Idea muuttui vain suuremmaksi ja hullummaksi, kun yhdistin sen Mollie Makesista bongaamaani ideaan, jossa peitto oli tehty kahdesta valtavan suuresta neliöstä. Virkkauksen edestessä kävi kyllä selväksi, että väripinnat lätäköityvät jonkin verran ja kuten arvata saattaa raidoittumisella ja lätäköitymisellä oli oma rytminsä. Neliöiden ulkoreunalla tuli tarve jotenkin suitsia tuota villiä värileikkiä, joten päätin kehystää molemmat neliöt sekä peiton yksivärisillä raidoilla. Kuten niin monesti näissä prosesseissa, lanka loppui kesken ja väri oli lopetettu. Onnistuin kuitenkin metsästämään pari kerää lisää eräästä poistolaarista.


Tämä projekti alkoi jo kaksi vuotta sitten. Peittoon virkkaantui paljon kiitollisia ja onnellisia ajatuksia ystävyydestä. Niinpä siitä tuli lahjapeitto. Minusta se vaan nyt kuuluu erääseen suuria muutoksia seuranneeseen uuteen kotiin. Syyssateen vihmoessa ikkunoihin tämä peitto herättää vielä enemmän lämpöisiä ja sydämellisiä ajatuksia.

Peitosta tuli 105 cm x 204 cm. Peittoa sileyttäessäni emmin myös tuota melkoisen villiä väritystä sekä noita kahta melko boheemin oloista ruutua. Päädyin kuitenkin hyväksymään kaiken tuon ja olemaan ylpeä peitostani. Virkattu pinta itsessään on kuitenkin hyvin rauhallinen ja monotoninen. No, kyllä minä ehkä ajattelin myös vähän sitä Forrest Gumpin letkautusta siitä suklaarasiasta ja siitä, ettei koskaan voi tietää millaisen suklaan saa. Tilanne tällaisen raidoittuvan langan kanssa on hiukan samanlainen, etenkin jos sitä ei käytä sille kaivailtuun muotoon.


Enää en kai voi oikein sanoa etten ole virkkaaja. Eikä se virkkaaminen enää kyllä ole turhauttavan hidastakaan. Kyllä siihen aikaa menee, mutta niinhän se käsitöissä on. Tästä ajankäytöstä jää kuitenkin merkkejä maailmaan, monesti sydäntä lämmittäviä merkkejä.

Tarkemmat tiedot peitosta löytyvät Ravelrystä.

tiistai 16. syyskuuta 2014

Peittokesän Picine- peitto

Tämä oli hyvin materiaalilähtöinen projekti. Sain eräältä ystävältäni useita kiloja puuvillalankaa. Langoista innostuneena päätin yrittää jotakin suurempaa ja työläämpää. Prosessi alkoi jo kesällä 2013, uinui talviunta ja lähti etenemään taas vauhdilla kevään tultua.


Minua vaan jaksaa kiehtoa tuo kolmen pylvään ja ketjusilmukan rytmissä virkkaaminen. Alunperin suunnitelmat värien ja mallin suhteen olivat paljon villimmät. Kokeilinkin muutamanlaisia kukkatilkkuja, mutta en innostunut edessä olevasta päättelyurakasta, joten valitsin nuo monotoniset, yksiväriset rivit. Värejäkin olisi ollut tarjolla runsaammin, mutta minua alkoikin viehättää uima-allasmainen värimaailma ja siellä on siis peiton nimenkin juuret. Lankalahjoituksen lisäksi olen käyttänyt peittoon langanloppuja ja valkoista lankaa taisin ostaa ihan tätä projektia varten.


Tässä yhteydessä täytyy myös vaahdota sileyttämisestä (tai toiset puhuvat pingottamisesta). Se on niin kaiken sen vaivan arvoista. Tavallisessa kerrostaloasunnossa ajatuskin sileyttämisestä tuntuu työläältä ja helposti sitä vaan hyväksyy sen mitä on tarjolla, kun päättelyt ja muut on tehty, mutta siinä sitä on väärässä. On vääryys jättää ajan ja vaivan kanssa tehtyä käsityötä sileyttämättä. Kyllä sekä valmistuva työ, että sen tekijä on sen ansainnut. Käsityö vaan yksinkertaisesti kantaa itsesnä kauniimmin, jos se on saanut sileytyksen osakseen. Siitä tulee suorastaan sulokas ilmestys.


Olen peittoon hyvin tyytyväinen ja virkkaamisen alkuun päästyäni rivejä tuli virkattua enemmän kuin olin alunperin suunnitellut, vaikka yhden rivin virkkaaminen vei hyvinkin 20 min. Tämä peitto kulkee mukanani varmasti pitkään ja siihen kääriytyminen herättää minussa suloista rauhaa sekä onnellisia ajatuksia.



Peiton tarkemmat tiedot löytyvät Ravelerystä; Picine Blanket.


sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Peittokesän Kastepeitto

Kyltymättömän kesäihmisen on nyt pakko myöntää kesän olevan ohi. Tämä kesä oli toisistaan irrallaan olevien sattumusten vuoksi todellinen peittokesä. Muutenkin tämä kesä on ollut varsin erikoinen kesä. Käsitöiden tekotahti vain kiihtyi kesän lämmetessä ja jostakin käsittämättömästä kolosta pulpahti ihmeellinen tarve saada keskeneräiset käsityöt valmiiksi. En myöskään ole ollut erityisemmin pipertäjä. Olen nauttinut enemmänkin suurista linjoista ja niinpä kirjonta kaikkinensa on jäänyt vähemmälle. Osana käsityötieteen opintoja minulla oli viime keväänä kirjonnan kurssi, eikä sielläkään innostus noussut siivilleen. Kuitenkin erään opiskelukaverini kurssin lopputyö saattoi idean hautumaan... Olisin kuvitellut, että mikäli kirjonta minut joskus vie mukanaan, se olisi jotakin riemunkirjavaa, mutta ei se nyt ollut sitäkään. Se oli valkoista valkoiselle, mutta suurin inspiraation lähteeni oli tietenkin veljeni pikkuinen tytär, tätinsä silmäterä itse.

Kastepeittoni soveltaa siis vanukirjontaa. Tällaista vauvanpeittoa en ole aikaisemmin nähnyt, mutta ei tätä tässä nyt varmaankin ihan ensimmäistä kertaa keksitty, vaikka minulle idea olinkin uusi ja täysin itse generoitu. Se vaati siis paljon suunnittelua sekä mittailua ja täytyy todeta ettei suunnittelua ja silittämistä varmastikaan voi olla liikaa tämän tyyppisessä projektissa. Eurokankaalla oli puuvillasatiini hukassa ja jouduin sen vuoksi tekemään kaksi reissua kangaskauppaan, mutta valitsemani puhtaan valkoinen puuvillasatiini sekä paksu polyamidivanulevy toimivat hyvin ja mahdollistavat peiton konepesun. Mitään erityisiä kirjontaneuloja- tai paininjalkoja en tarvinnut, mutta lämpimästi suosittelen taikatussia, jolla valokuvat olivat helppo jäljentää kankaalle ja tussi haihtui itsestään tai sitä saatoi avittaa kostuttamalla merkittyä kohtaa. Kirjontaan käytin erityisesti konekirjontaan tarkoitettua lankaa, jota sain kulumaan vajaan rullallisen.

Eikä se kirjonta koneen ääreen jäänyt. Tämä projekti sisälsi myös käsinkirjontaa. Pitihän tämä ainulaatuinen peitto nimikoida. Voin kertoa, että kyllä tuosta käsinkirjonnasta ja kirjontakehyksestä vaan tulee jotenkin todella Dowton Abbey mieleen ja Lady Marymäinen oli. Tämän kokemuksen innoittamana hankin käsinkirjontakirjankin kesälomareissulta. Saahan nähdä mihin se taipuu. Sen ympärillä olen jouluisia ajatuksia pyöritellyt.

Tiedättekö sen tunteen, kun saa aikaiseksi jotakin, joka ylittää kaikki odotukset? Se on upea tunne. Se on yksi niistä syistä miksi nämä käsityöt ovat lempileikkini ja jaksan innostua niistä kerta toisensa jälkeen tai nielen pettymykseni sekä kiipeän uudelleen ratsuni selkään. Vielä jäkeenpäinkin näihin tuntemuksiin palaaminen liikuttaa. Tälle pienelle ihmiselle, jolla on hyvin erityinen paikka sydämessäni, tarvitsin jotakin erityistä ja onnistuin pisto pistolta punomaan kaikki nuo tunteet tuohon peittoon. Mikä parasta, jo valokuvaamisen aikaan, pian kastejuhlan jälkeen, pikkuinen Kullannuppu on pötkötelly peitollaan eli se on jokapäiväisessä käytössä.