sunnuntai 24. elokuuta 2014

Kässähippo

Sitten minä vain teen. Teen kaikkea sitä mitä arkena en jouda. Levitän suuret kankaat pöydälle, leikkaan ja ompelen kilmoteri, kilometrin jälkeen. Lankavarastot hupenevat silmissä, kun suuret neuleet valmistuvat, kuin huomaamatta. Pääsen opettelemaan uusia kiehtovia tekniikoita ja luonnollisesti, saan ne hallintaani tuosta vaan, purkamatta tai muutenkaan kompuroimatta. Siinä sivussa myös kotiin syntyy uusi ilme. Erilaiset säilyttimet ja sisustustekstiilit vain ilmaantuvat sormia napsuttelemalla.

Tunika on viime kesän hippoilun tulos.

Yarn Harlot vertaa osuvasti käsityönautinnosta haaveilevaa neulojaa mutaisessa lammessa köllöttelevään virtahepoon. Siellä kaikkien ihanien käsityöajatusten keskellä minäkin köllöttelen kuin hippo viilentävässä mutakylvyssä.


Sitten se loma koittaa ja jotakin hämmästyttävää tapahtuu. Syntymään ei lähde ollenkaan ne asiat, joiden seassa se kässähippo lillutteli. Toiminta on varsin fiilispohjaista ja epäjohdonmukaista. Saatan tarttua johonkin pitkään uinuneeseen projektiin ja ainakin mieleni generoi tasaisella tahdilla uusia ideoita, osa "todella hyviä" ideoita. Tänä kesänä UFO jos toinenkin on tullut valmiiksi. Se on ollut hämmentävää, mutta virkistävää. Saatan myös unohtua köllöttelemään päivänpaisteeseen hyvän kirjan kanssa tai tulen muuten kesäisen sään houkuttelemaksi ja löydän itseni melomasta auringon painuessa horisonttiin. Lomalla aikaa on toki enemmän, mutta ei sitä silloinkaan määrättömästi ole.


Lomamatkalle minulla valikoituvat mukaan näppärän kokoiset ja luultavasti vähällä säädöllä syntyvät neuleet. Matkakäsitöiden pakkaaminen on kuitenkin se pakkaamisen haastavin osa ja kauhuskenaarioina mielessä väikkyy tilanne, jossa kaikki matkakäsityöt ovat valmiita ennen kotiinpaluuta. Pakatessa kässähippo vasta onkin optimistinen. Kyllä viiden päivän matkalla valmistuu yksi neulepaita ja sukat ja kämmekkäät ja pipo... Koskaan en ole reissuiltani palannut vain valmiiden töiden kanssa. Useasti kylläkin uusien lankojen tai työvälineiden kanssa. Kyllä se kässä ottaa kässähipon silmään missä tahansa sitä liikunkin.

Historiallinen hotelli Tallinnassa, kirjonta Muhun malliin.

maanantai 11. elokuuta 2014

Lempileikki


Lempileikki on sellainen leikki, jossa alussa on vastustamaton idea. Ensin se härnää minua. En saa siltä rauhaa. Se poukkoilee sinne tänne ja koska se ei jätä rauhaan, sille pitää tehdä jotakin. 

Sitten olisi suunnittelun vuoro. Siis kuinka ideasta saadaan konkretiaa. Joudun kovasti vastustelemaan, etten suoraa päätä ryhtyisi toteuttamisen toimeen, vaan edes istuisin alas ja hengittäisin syvään. Vielä parempi olisi, jos malttaisin tehdä aivan konkreettisia suunnitelmia. Vähän työtavasta riippuen, joko luonnostella, laskeskella tai kasata kollaaseja. Nyt on muutaman kerran nähty sellainenkin ihme, että olen tehnyt mallitilkkun tai kokeillut valitsemaani tekniikkaa etukäteen. Niin karsiutuvat ilmeisimmät virheet, ärräpäät vähenevät ja jää aikaa tekemisestä nauttimiselle.

Se on lumoava hetki, kun ekaa kertaa näkee mitä on syntymässä. Silloin tekemisen into saa lisäkierroksia, eikä työtä malttaisi päästää käsistään. 

Sitä seuraa sitten viheliäinen viimeistely. Sillä on suuri merkitys lopputuloksen kannalta ja kyllähän se nyt pitäisi jaksaa tehdä jo kaiken tehdyn työn vuoksi, mutta silti siinä vaiheessa vitkutellaan ja aloitetaan mieluusti uusia leikkejä.

Kyse on siis tekemisestä ja sitä ajavista voimista. Toivottavasti lähdet mukaan leikkiin.