tiistai 30. joulukuuta 2014

Joulukalenterisukat


Jo aiemmin mainitsemani, tämän joulun teemaksi valikoitunut kässäsaituruus, sai iloisesti vahvistusta Jämälankasukkajoulukalenterista. Jotenkin se istui niin hyvin käsitöistä ja joulunajasta nauttimiseen. Villasukat nyt ovat aina tervetulleita, mutta tällainen väri-iloittelu on lähinnä iloista ja onnellista leikkiä. Koska minulla oli varsin maltillisesti muuta neulottavaa joulun alla, oli minulla mahdollisuus joka päivä pysähtyä neulomaan joulukalenteria ja nauttia siitä täysin siemauksin.


Sukkien raitoihin on kätketty hauskoja pieniä tarinoita ja sattumuksia. En tarttunut kirjoneulemalleihin, vaikka arvostankin kovasti Neulistin ja Vyyhdin tekemää työtä noiden mallien tarjoamiseksi. Sukkalankojen jämäni ovat suurelta osin sport- vahvuisia ja raidoittuviksi värjättyjä, joten sukissani oli vähemmän silmukoita ja enemmän raitoja (sukat Ravelryssä). Se ei kuitenkaan menoa haitannut, päinvastoin. Turha kontrolli pois ja eteenpäin päivä kerrallaan. En ollut aikaisemmin käyttänyt Judyn Magic Cast Onia, mutta olihan se nimensäveroinen ja sitä tulee varmasti käytettyä jatkossa. Tein tiimalasikantapään, sillä minun historiani noiden jälkeenpäin tehtävien asioiden, kuten peukalot tms. ei ole erityisen tuottoisa. Varteen en tehnyt levennyksiä ja tuon sukan suun jouste on 10 kerrosta. kierretyin silmukoin. Päättämisen hoidin italialaisella päättelyllä (italian cast off). Se on minusta paras konsti päättää joustava reuna. Se vaatii kyllä opettelua, mutta minusta tuo opettelu on vaivan arvoista. (Olen käyttänyt tätä käsityötieteen neulonnanlehtorin prujua apuna. Ohje italialaiseen päättelyyn löytyy sivulta 25.)

Tämä on satunnaisesti kaapattu ruutu kalenterin ensimmäisestä jaksosta.
Huomasittehan tuon virkatun tähtimaton?

Jämäsukkalankakalenterin pariksi valikoitui Ylen lasten joulukalenteri Porokuiskaajan arvoitus. Voi, pojat, että olivat tehneet lavastamossa ja puvustuksessa hyvää työtä ja mikä ilahduttavinta itse tekeminen ja neuleet olivat osa miljöötä. Minusta myöskin Timo Parvelan tarina oli varsin onnistunut ja nuo alle 10 minuuuttiset pätkät tihkuivat joulufiilistä.


Kiitokset vielä kerran Missä neuloimme kerran blogiin. Ja kiitokset kaikille kanssaneulojille, joiden kanssa tätä iloa jaettiin erityisesti Instagramissa (#scrapyarnsockadventcalendar). Tämä oli aivan mahtavaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti