sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Raitakaava

Voisin kuvitella, että meillä kaikilla on sellaisia luotto- tai "turva"- käsitöitä, joiden tekeminen tuntuu aina hyvältä idealta. Siinä on varmaankin vaihtelua, onko se oleellinen tekijä aina samanlaisena toistuva malli tai lanka tai väri tai joku muu. Minun luottokäsityöni on raitasormikkaat. Handun liukuvärjätty lanka on toiminut joka kerta mainiosti, vaikka silmukkamääriä onkin muokkailtu kulloisenkin tiheyden sekä tarpeen mukaan. Kahlattuani erilaisten ohjeiden läpi, olen lopulta päätynyt tällaiseen kaavaan.


Neuleohjeen pystyy hyvin laskeskelemaan tiheyden avulla vaikka Punomossa esitellyn logiikan mukaan. Ranneke tai varsi, kuinka sitä nyt haluaan kutsua, neulotaan jousteena. Minä käytän jousteissa paljon kierrettyjä silmukoita, mutta sehän nyt on lähinnä makuasia ja jousteen rytmi on ollut kaksi tai neljä silmukkaa.


Tuossa Punomon ohjeessa tehdään hankapeukalo, jossa merkkilanka neulotaan peukalon hankaan merkitsemään myöhemmin neulottavan peukalon paikkaa. Minä kuitenkin suosin peukalokiilaa, vaikkakin samalla tavalla peukalo varsinaisesti neulotaan sormikkaan muuten valmistuttua. Hauska efekti syntyy myös niin, että neuloo peukalon kokonaisuudessaan nurjilla silmukoilla. Tämän toteutin noissa alla olevissa sormikkaissa.


Välikerrosten neulomisesta kämmenosan yläreunaan pikkusormen ja kolmen muun sormen välille tuntuu myöskin olevan monenlaisia näkemyksiä. Minun käsissäni noiden sormien tyvet ovat eri tasolla, joten istuvuussyistä teen nuo välikerrokset.


Punomo suosittelee kärkikavennusten tekemistä sormienpäihin, mutta minun kaavaani se ei kuulu. Kun sormi on halutun mittainen venytän ensimmäisen silmukan kaikkien muiden silmukoiden läpi, katkaisen langan ja pujotan langan pään, silmukoiden läpi venytetyn silmukan läpi ja kiristän. Varmistan tämän vielä muutamalla solmulla, tietoisesti villalangansolmimiskieltoa uhmaten. Perusteluni tälle on, että minusta menetelmälläni saa istuvammat sormet. Minun sormeni eivät ainakaan ole niin suipot, että ne istuisivat hyvin kärkikavennusten tuottamaan sormeen.


Peukalokiilan tyveen poimin runsaasti silmukoita välttääkseni reikien syntymisen. Seuraavilla kierroksilla sitten kaventelen niitä lähinnä nostettujen silmukoiden kohdalla. Kaventaminen nostettujen sekä peukalokiilaan aiemmin tehtyjen silmukoisen saumakohdassa on myös hyväksi havaittu keino reikien välttämiseksi. Kavennusten jälkeen peukalon silmukkamäärä on noin 2/3 osaa kämmenosan yhdellä puikolla olleesta silmukkamäärästä.


Parasta sormikkaiden neulomisesa on kuitenkin se jännitynäytelmä, jonka tällaisen liukuvärjätyn langan neulominen tuottaa. Erilaiset silmukkamäärät tuottavat erikokoisia raitapintoja. Näitä sormikkaita tehdessäni en ole tehnyt mitään tarkkoja laskelmia tai väriasemointeja. Ilun värjäykset ovat toimineet minusta tosi hyvin tässä puuhassa ja tässä yhteydessä en voi olla mainitsematta sitä mainiota tuntumaa, joka näissä langoissa on. Tässä postauksessa kuvaamani kaavan haaste on, että käsi, johon sormikkaita neulotaan täytyy olla saatavalilla tai sitten on täytynyt olla niin nokkela, että on ottanut mitat etukäteen. Minä olen kokenut, että oma käsi on monessa tilanteessa hyvin toimiva mittatikku.


Suosittelen kokeilemaan! Tämä se on kuulkaa ihanaa puuhaa!

Tarkempia tietoja sormikkaista Ravelryssä

6 kommenttia:

  1. Mie teen tässä paraillaan toisia kynsikkäitäni Dropsin Fabelista. Pienet puikot, mutta olen huomannut ensimmäisten kanssa että tällaisissa sormijutuissa on parempi pienempi lanka ja sormista ei tule tönköt. Kynsikkäät eivät ole kuitenkaan luottoni.

    Olen aina tykännyt villasukkien neulomisesta ja ne tuntuvat nykyään olevan luottoni, tykkään kantapään neulomisesta tosi paljon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin ohuempi lanka sopii paremmin tällasiin sormikasjuttuihin. Ja villasukkien neulominen on kyllä ihanaa. Se on mulle sellaista tuttua ja turvallista. Minulla on taipumus tehdä aina samalla tavalla eli sielläkin on tällainen kaava, jonka mukaan sukat syntyvät. Niin, eikä varmaan tule yllätyksenä, että villasukatkin ovat tooooosi usein raidallisia.

      Poista
  2. Onpas nättejä sormikkaita! Mä en viitsi ees yrittää tuollaisia tehdä, kun lapasetkin meinaa tyssätä aina siihen peukaloiden neulomiseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni! Mikähän noissa peukaloissa on, kun ne tuntuvat olevan niin hankalia monelle. Minulla ei ole ongelmallista suhdetta peukalon tai muidenkaan sormien kanssa, mutta peukalon pitää kyllä ehdottomasti olla kiila ja sormien tyviin pitää vaan uskaltaa noukkia tarpeeksi silmukoita, joita sitten kaventaa pois. Niin ja vielä päättelyvaiheessakin saa paikattua, jos siltä tuntuu.

      Poista
  3. Ai nämä langat ovat ihania! Tuleepa niistä kauniit sormikkaan taitavissa käsissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, nämä langat ovat superihania ja saavat olla edukseen sormikkaina. Onhan tätä sormikasjuttua tullut harjoiteltua ja nämä herkulliset värit ovat olleet hyvä apu siinä. Tätä nykyä sormikkaiden tekeminen on ihanaa leikkiä - lempileikkiä :-)

      Poista