tiistai 30. joulukuuta 2014

Joulukalenterisukat


Jo aiemmin mainitsemani, tämän joulun teemaksi valikoitunut kässäsaituruus, sai iloisesti vahvistusta Jämälankasukkajoulukalenterista. Jotenkin se istui niin hyvin käsitöistä ja joulunajasta nauttimiseen. Villasukat nyt ovat aina tervetulleita, mutta tällainen väri-iloittelu on lähinnä iloista ja onnellista leikkiä. Koska minulla oli varsin maltillisesti muuta neulottavaa joulun alla, oli minulla mahdollisuus joka päivä pysähtyä neulomaan joulukalenteria ja nauttia siitä täysin siemauksin.


Sukkien raitoihin on kätketty hauskoja pieniä tarinoita ja sattumuksia. En tarttunut kirjoneulemalleihin, vaikka arvostankin kovasti Neulistin ja Vyyhdin tekemää työtä noiden mallien tarjoamiseksi. Sukkalankojen jämäni ovat suurelta osin sport- vahvuisia ja raidoittuviksi värjättyjä, joten sukissani oli vähemmän silmukoita ja enemmän raitoja (sukat Ravelryssä). Se ei kuitenkaan menoa haitannut, päinvastoin. Turha kontrolli pois ja eteenpäin päivä kerrallaan. En ollut aikaisemmin käyttänyt Judyn Magic Cast Onia, mutta olihan se nimensäveroinen ja sitä tulee varmasti käytettyä jatkossa. Tein tiimalasikantapään, sillä minun historiani noiden jälkeenpäin tehtävien asioiden, kuten peukalot tms. ei ole erityisen tuottoisa. Varteen en tehnyt levennyksiä ja tuon sukan suun jouste on 10 kerrosta. kierretyin silmukoin. Päättämisen hoidin italialaisella päättelyllä (italian cast off). Se on minusta paras konsti päättää joustava reuna. Se vaatii kyllä opettelua, mutta minusta tuo opettelu on vaivan arvoista. (Olen käyttänyt tätä käsityötieteen neulonnanlehtorin prujua apuna. Ohje italialaiseen päättelyyn löytyy sivulta 25.)

Tämä on satunnaisesti kaapattu ruutu kalenterin ensimmäisestä jaksosta.
Huomasittehan tuon virkatun tähtimaton?

Jämäsukkalankakalenterin pariksi valikoitui Ylen lasten joulukalenteri Porokuiskaajan arvoitus. Voi, pojat, että olivat tehneet lavastamossa ja puvustuksessa hyvää työtä ja mikä ilahduttavinta itse tekeminen ja neuleet olivat osa miljöötä. Minusta myöskin Timo Parvelan tarina oli varsin onnistunut ja nuo alle 10 minuuuttiset pätkät tihkuivat joulufiilistä.


Kiitokset vielä kerran Missä neuloimme kerran blogiin. Ja kiitokset kaikille kanssaneulojille, joiden kanssa tätä iloa jaettiin erityisesti Instagramissa (#scrapyarnsockadventcalendar). Tämä oli aivan mahtavaa!

maanantai 29. joulukuuta 2014

Tontun suuri muodonmuutos

Lähipiiriin valmistui uusi sauna. Ja sinne houkuteltiin ihan tosissaan saunatonttua. Lopulta, Temppeliaukion kirkon kulmalta löytyi yksi joulutonttu, joka oli valmis uuteen tehtäväänsä ja suostui suureen muodonmuutokseen.


Jokaiselle itseään kunnioittavalle saunatontulle nyt on selvää, ettei asustus voi olla punainen. Värimaailmaan suhteen päädyttiin vihreään ja harmaaseen. Vanha tonttumyssy sai lähteä ja neuloin tilalle tuollaisen villaisen, vaaleanvihreän. Hattu on pienin versio, jonka olen Jacques Cousteau-pipostani neulonut. Se otettiin hyvin vastaan ja vedettiin syvälle päähään. Niin syvälle, että vain nenänpää jää näkyviin. Kaiken tuon parran lisäksi.


Uudessa, rouheassa nutussa päädyttiin trendikkäästi kierrätyslankaan. Takki on mittojenmukaan tehty ja istuu varsin oivallisesti uudelle omistajalleen. Eivätkä punaiset töppöset tietenkään sopineet uuteen saunatontun imagoon, joten villasukkien mallia hyödyntäen, tonttu sai varsin kevyet, tummanvihreät  töppöset alleen.

Muutokset ovat aina muutoksia. Uudet tilanteet jännittävät, jopa paljon elämää nähneitä tonttuja. Onhan se kuitenkin melko erilaista olla joulunpunainen tonttu, jota turistit ihailevat, kuin saunatonttu Pohjois-Espoolaisessa pihasaunassa. Kuulumiset kuitenkin kertovat, että varsin kotoisa paikka sieltä saunan ikkunalta kuitenkin löytyi ja uusi elämä saunatonttuna on alkanut mukavasti.


Hurja muodonmuutos löytyy myös Ravelrystä.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Minun pieni, suloinen jouluni

Kuuntelen muutamia neulepodcasteja Rapakon takaa ja yhdessä niistä (Knitmore Girls) kannustettiin Saiturin joulun hengessä, käsityösaituruuteen (#grichalong). Teemme kuitenkin käsitöitä nauttiaksemme, joten miksi niin ei tapahtuisi aikana, jolloin ilmassa on juhlaa, satua ja taikaa. Miksi olisi syytä laittaa pystyyn nyrkkipaja, joka on yhtä hikeä ja suorittamista aattoon asti? Itse en osannut vastata tähän kysymykseen ja niinpä päädyin kokeilemaan kässäilijästä itsestään hyvältä tuntuvaa joulun valmistelua. Tulos ei ollut ehkä muodollisesti yhtä pätevä kuin nyrkkipajan seuraukset, mutta mieli on paljon parempi; rauhallinen ja onnellinen. Voin sanoa nauttineeni ja viettäneeni yhtä elämäni onnellisinta joulua. Se ei ole suuri ja mahtipontinen, mutta tuntuu hyvältä ja on taatusti minun näköiseni.


Ennen joulua vietin paljon aikaa kirjonnan ääressä. Siinä ääriviivoja pistellessä myös ajatukset minun joulustani kirkastuivat ja kirjomalla syntyikin paljon hyvää fiilistä sekä joitakin jouluisia tuotteita. Tämä hahmokirjonnaksi ristimäni Doodle Stitching on saanut innoituksensa Aimee Rayn Doodle Stitchingistä ja erityisesti hänen uunituoreesta The Holiday Motif Collection- kirjasta. Kirjontaa syntyy hitaasti, vaikka keskittyykin lähinnä ääriviivojen kirjomiseen, joten melko tarkkaan sai valita mitä kirjoo. Mikä olisi minulle sitä kaikkein jouluisinta?


Tottahan jouluun nyt neuloinen kuuluu, vaikken sormet ruvella joululahjoja vääntänytkään. Riemastuttavinta, mitä neulomisen saralla tänä jouluna tapahtui, oli ehdottomasti Missä neuloimme kerran- blogin Jämälankasukkajoulukalenteri. Siinä oli suorittaminen tipotiessään, kun päivän raitaa neuloi. Kyllähän, valmiit sukat melkoinen värioksennus ovat, mutta kaikessa riemunkirjavuudessaan, varsin nokkela argumentti anglosaksisessa maailmassa vellovalle nolojen jouluvillapaitojen kulttuurille. Ja olihan tämä kaikessa mielekkyydessään myös hyvä tapa tuhota noita jämälankoja.


Tein vain neljä joulukorttia. Korttien vääntäminen liukuhihnatyöskentelynä ei tuntunut mielekkäältä ajatukselta. Tein vain sellaiset kortit, joiden tehtävänä oli välittää väkevä viesti ajatuksista, joita halusin noiden korttien vastaanottajille välittää. Näin ollen, rankan karsinnan myötä myös joulukorttien tekeminen oli nautinnollista, ajatus pysyi hyvin mukana ja korteista tuli yksilöllisiä sekä henkilökohtaisia.



Minun jouluuni eivät kuuluneet klassiset jouluruuat, eikä klassinen joulupuu, mutta ihania herkkututtavuuksia syntyi sitäkin enemmän ja leppoisassa tahdissa tuli tehtyä niin mallasleipää, kuin stiltonviikunapiiraita. Klassikoksi muodostunut jouluhalko odottaa vielä hetkeään ja suurempaa syöjäjoukkoa. Kyllähän joulufiilistä löytyy varmasti suurien juhlapöytien äärestä ja iloisesta jouluväestä, mutta aivan yhtä hyvin, ainakin minä voin nauttia ihan kahden kesken ja kaikessa rauhassa.


Kaiken kruunasi sää. Olen joskus leikkinyt japanilaisen kirsikankukkajuhlan ajatuksella sovellettuna jouluun. Olen ymmärtänyt, että kirsikankukkajuhlien ajankohdan määrittää se koska puut kukkivat. Ja koska joulun sää sekä erityisesti sen valkoisuus ovat yksi suurimmista puheenaiheista joulun tuntumassa, niin mitäpä jos sitä juhlittaisi silloin, kun on lunta maassa ja maisema valkoinen. Tänä jouluna, täällä Helsingissä tuo ihana valkoisuus osui kohdalleen erityisen tunnelmallisesti ja Louis Amstroging tulkintaan valkoisesta joulusta oli helppo samaistua.



perjantai 5. joulukuuta 2014

5. luukku: Tähtikorvakorut suklaakonvehtien papereista

Minun vuoroni oli täyttää Facebookin Käsityöblogit ryhmän joulukalenterin 5. luukku. Täällä kääreistä tuleekin tällä kertaa täytettä. Joulu on ehdottomasti suklaan aikaa. Ja valitettavasti myös erilaisia käärepapereita kertyy paljon. Tässä askartelussa vaatimus karkkipaperille on, että se on tukevampi alumiinifoliota muistuttava. Ainakin Anton Bergin Sweet Moments- suklaat ovat kääritty tarkoitukseen sopivaan paperiin. Tähtien väritykseen voi vaikuttaa valitsemalla miten taitteluun sopiva neliön karkkipaperista leikkaa.


Tähtien taitteluun olen käyttänyt tätä Origami Ninjatähden taitteluohjetta. Taitteluvaiheen 5 jälkeen olen pujottanut korupiikin jomman kumman, toisiinsa kiinnitettävän osan sisälle niin, että se kulkee tähden läpi sakarasta sakaraan. Sitten vain jatketaan taittelua kunnes tähti on valmis. Lopuksi vielä kiinnitetään korvakorukoukut. Tähän miniatyyritaitteluun tarvitset siis vain karkkipapereita, korupiikkejä sekä korviskoukkuja. Minusta ainakin näissä korviksissa on hauskaa pikkujoulufiilistä.


Luukku 4 löytyy Inspiraation vietävänä- blogista ja luukku 6 aukeaa : Villa Nanna blogissa. (linkki edit: 9.12.2014)

tiistai 2. joulukuuta 2014

Joulukalenteri 2014

Minusta joulun odottaminen ja puuhailu ennen joulua on itseasiassa mukavampaa kuin itse isot pyhät. On ihanaa keksiä erilaisia ilahduttavia asioita ja punoa jouluisia hyvänmielen ajatuksia käsitöihini. Hidastahan sellainen on kuin mikä, mutta mitä sitten. Mieluummin vähän ja ajatuksella kuin hurjaa kaman hamstraamista silmät kiiluen. Ajatushan se lopulta ratkaisee ja jos ei ole rahkeita ajatella, niin on luultavasti haukannut liian ison palan. Vähemmän on siis enemmän ja työlleen olisi hyvä antaa arvoa. Kuinka monta suloista ajatusta lahjansaajasta sitä ehtiikään ajatella käsityötä tehdessä verrattuna siihen, että suhaa kiireessä, ruuhkaisessa kaupassa tuhat muutakin asiaa listalla. Ja toisaalta, jos lahjansaaja ei syystä tai toisesta halua käsitöihin sisäänleivottua arvonantoa huomata, niin ehkäpä hän ei ole halukas ilahtumaan ylipäänsä. Tässä tapauksessa tekijä voi suunnata voimavaransa muualle ja suorittamisen sijaan nauttia siitä taidosta mikä hänellä on.

Jouluna 2009 maalaamani kuvat.
Missä neuloimme kerran- blogin Jämälankavillasukkajoulukalenteri on täydellinen tapa rauhoittua nauttimaan päivittäin siitä käsintehdystä joulusta, josta ainakin tämä käsityöläinen nauttii. Sukat ovat jo hyvällä alulla ja tunnen olevani pikkuinen tyttö, joka malttamattomasti odottaa seuraavaa aamua, jotta saa nähdä sukkansa seuraavan raidan. Idea on nerokas. Tällä samalla idealla voisi neuloa jonkin merkkipäiväneuleen. Jokaiseen neulepintaan liittäisi vaikkapa valokuvan ja hakisi inspiraation siitä. Hmm... Syntyisiköhän tällä tavalla upea pipo vuoden 2014 kohokohdista? Kuten huomaatte, Neulistin ja Vyyhdin joulukalenteri-idea on inspiroiva! Keskityn nyt kuitenkin joulukalenterisukkien neulomiseen. Yritän postata päivän raidat Instagramiin reunaehtoineen. Saahan nähdä miten tässä käy.

Jämälankavillasukkajoulukalenterin 1. luukku

Jämälankavillasukkajoulukalenterin 2. luukku
Minä käytän vähän paksumpia lankoja, sillä sellaisia löytyy varastosta enemmän ja miksi sitä ei käyttäisi suosikkejaan tällaiseen nautiskeluun eli sport- vahvuisilla langoilla ja 3 mm:n puikoilla mennään. Suosittelen kokeilemaan Judy's magic cast-on:ia (Judy's Magic Cast On (Starting Toe Up Socks) tai Knittyn kuvitettu ohje), jos ette ole vielä koittaneet ja vaikkette tähän joulukalenterivillitykseen osallistuisikaan.


Olen mukana myös Käsityöblogit- facebookryhmän yhteisessä  joulukalenterissa ja perjantaina selviää mitä Lempileikin luukusta paljastuu.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Pimeässä leikkiä

Vaikka minä olen ollut hiljaa, eivät käteni ole olleet hiljaa. Enkä minä tarkoituksella ole ollut hiljaa. Maisterivaiheen opetusharjoittelu ja tämä marraskuinen harmaus ovat vaan saaneet hiljaiseksi tai paremminkin harmaaksi. Kuvat ovat harmaita ja sitä myöten postauksenikin tuntuvat tasapaksun harmailta. En haluaisi näyttää tätä minulle riemukasta ja iloa tuottavaa elämäntapaani harmaana. Sen kuuluisi räiskyä valoa ja kirvoittaa hymyjä. Parasta olisi, jos kirpoaisi äänekäs nauru, mutta se ei taida tällaisen kirjallisen julkaisemisen puitteissa olla kovin tavallista. En pidä valittamisesta tai selittelystä. Niitä koitan välttää blogissani, mutta mitä muutakaan se sellainen kurja, värit vääristävä harmaa, kirvoittaa kuin selittelyä ja valittamista?

(Craftivism)

Olen neulonut, kirjonut ja kutonut, sen minkä harjoittelultani olen ehtinyt. Puikoille on sattunut ohuita sukkalankoja, jotka tahtovat turhauttaa malttamatonta mieltä. Onneksi vastapainona on ollut paksumpaa silkkiä ja alpakkaa Simple Sprinklenä.

(Ravelry: Chap Cowl)

En oikein tiedä mikä ihmeen hulluus minulle iski, kun piti jälleen kerran yrittää ja todeta, ettei kirjoneule ole minun juttuni. Tai, no tiedänhän minä. Se oli Ann Kingstonen mahtava Potter- henkinen tupasukkaidea, johon oli ammennettu lisämaustetta keskiaikaisista malleista. Tällä kertaa yritin siis valmiilla mallilla. Viimeistään pitkien lankajuoksujen kanssa poltan hihani. Tämäkään kerta ei ollut poikkeus. Pidin vaan niin kovasti tuosta tupasukka-ajatuksesta, että haksahdin vanhaan tuttuun ansaan...  Niinpä ajatus ja Handun herkkulangat saivat vielä uuden mahdollisuuden, hämmennän noihin Potter- sukkaideoihin vähän omiani ja luotan, että hyvä tulee, harharetkistä huolimatta.


Pari viikkoa sitten kävin kuuntelemassa Craftivistiä (Sarah Corbett). Inspiroiduin hänen maanläheisestä ja lempeästä lähestymistavastaan. Se sai minut kirjomaan. Omaksi hämmästyksekseni olen löytänyt itsestäni nimittäin kirjojan viime kevään kirjonnan kurssin jäljiltä. Toistaiseksi olen vain oman elämäni craftivisti ja hahmokirjon täysin omaksi ilokseni, mutta nyt tämä taivas auennut minulle ja kukaan ei voi tietää mihin se vielä johtaa. Kuten arvata saattaa, ideoita kyllä riittää, vaikken ole lähtenyt holtittomasti sooloilemaan. Olen hankkinut Aimee Rayn kaksi Doodle Stitching kirjaa.




sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Pieni karitsa ja kasvuhaasteita

Tämä on postaus neuleen muotoilusta parhaimmillaan sekä siitä kuinka minusta ei ole sokeaksi seuraajaksi (Ameriikan termi blind follower, on minusta varsin kuvaava) mitä ohjeisiin tulee.


Neulontaan innoitti tuo tädin Kullannuppu. Tottahan hän nyt neulehaalarin tarvitsee. Toisaalta mitä käsintehtyä hän nyt ei minun näkökulmastani tarvitsisi? Entuudestaan tiesin, että paksumpi, valkoinen babyalpakka ja ainaoikea neuelpinta tuottavat karitsaefektiä, joka tässä yhteydessä voisi olla toimiva elementti. Surffailin Ravelryssä pitkään sopivaa mallia. Kuvista ei todellakaan käynyt ilmi kuinka tuo haalari syntyy, mutta se näytti mielenkiintoiselta. Kokokin vaikutti tavoitteisiini nähden sopivalta ja testin jälkeen tiheyskin täsmäsi. Olen siis tutustunut neulesuunnittelun "Grand old ladyn" Elisabeth Zimmermanniin Baby Surprise Jacketin myötä. Zimmerman uudisti neuletaperinnettä merkittävästi anglosaksisessa maailmassa. Hän oli mm. vahva suljettujen neuleiden ja saumattomuuden puolestapuhuja. Se näkyy voimakkaasti myös nutussa jonka neuloin.


Beggy Boisvert on tuon Zimmermannin nutun pohjalta generoinut haalarin. Minun haasteekseni osottautui se, ettei tarjolla ollut kaavioita, josta olisin nähnyt mitä olen tekemässä tai edes mittoja, joiden avulla soveltaa. Jouduin siis sokeasti luottamaan kerros kerrokselta etenevään ohjeeseen, joka sitten hyppäsi vielä toiseen ohjeeseen, kun nuttuosa oli neulottu. Nuttuosaan löysin Suuri käsityö- lehdestä kuvitetun ohjeen, mutta uskokaa tai älkää, nuo kuvaatkaan eivät auttaneet minua hahmottamaan mitä olin neulomassa. Tilanne kyllä helpotti, kun pääsin lahkeisiin asti ja neulepinta oli minusta ihana ja pehmoisa ja vain parasta tälle lapselle ja mitä niitä nyt oli.


Haalari valmistui ja siihen tarvittiin napit. Tuo kokolailla hillitty valkoinen kutsui käyttämään iloisia, keskenään erivärisiä nappeja, mutta varastoista tai tielleni osuineista kaupoista ei löytynyt visiotani vastaavia. Nähtyäni nuo leppikset Sinellissä, suunnitelmani muuttui ja karitsa sai kaverikseen ison lauman leppisiä :-)


Sitten tulivat ensimmäiset viileät kelit ja haalari oli saatava lapsen päälle. Pohdin hupunkin tekemistä, mutta nähtyäni huppuversioita Ravelryssä, luovuin ideasta. Vielä viimeiset reunakerrokset ja päättely. Pääteltävää ei ollut paljon ja saumaamista vielä vähemmän. Tässä haalarissa on siis vain kaksi saumaa, hihasaumat ja sanoinko jo lähinnä lyhennetyin kerroksin toteutettu muotoilu on nerokas. Tässä ollaan neulonnan ytimessä, jos minulta kysytään. Ei mitään kaavoitettujen kappaleiden silppua ja saumoja, vaan neulomista ja neulomalla muotoilua. Ihan mahtavaa!


Leppäkertut asettuivat paikoilleen ja haalari tuli valmiiksi.


Haalari ylitti kaikki odotukseni ja olen siihen niin tyytyväinen. Juuri tuollaisen haalarin halusin veljentytölleni tehdä. Minusta ajatus siitä, että hänet kääritään tuohon pehmoiseen alpakkaan, jotta hän pysyy lämpinä, kun ilma viilenee, tuntuu vaan niin ihanalta. Vähän kuin voisin pitää häntä sylissä koko ajan. Tässä voisi taustalla olla sellaista nelikuisen hymyilyä, kujertelua ja viuhtomista, sillä sellaiset mielikuvat minun mieleeni nousivat haalarin valmistuttua.


Lapsi sai haalarin päälleen ja oli edellisellä viikolla kasvanut ihan silmissä. Tapaamistemme välissä oli todellakin vain viikko ja sen pystyi ihan näköaistinvaraisesti arvioimaan, että lisämittaa oli tullut.


Haalarin pituus kyllä riitti, mutta hihat ja lahkeet vaativat pitkävartista sukkaa ja lapasta. Haalari oli myös lapsen äidille niin mieleinen, että näitä vauvan kanssa koettavia yllätyksiä päädyttiin uhmaamaan ja minä olin kerrankin onnellinen siitä, ettei alpakka palaudu villan tapaan ja haalari saanee vähän lisämittaa käytössä. (Minua ilahduttaa myös se, että kastelahjaksi tekemäni peitto on aktiivisessa käytössä, kuten kuvasta näkyy :-)

Ohje on siis hyvin nafti koko 68 cm, sillä tein pituuteen parin sentin edestä lisäkerroksia ja kuvittelin tekeväni enemmänkin 74 cm kokoisen haalarin, joka menisi ainakin alkukevääseen asti. Hahmottelin mittoja ja kaavakuvia valokuvien päälle. Ehkä jonkun toisen ei tarvitse nyt olla sokea seuraaja ja ainakin minulla on nyt muistissa asioita, jotka helpottavat seuraavan haalarin neulomista mittojen mukaan. Kuten olen kuvaan englanniksi kirjoittanut. Mittoihin sisältyy tuo viimeiseksi neulottu 3 cm:n reuna.




Tarkemmat tiedot Ravelrystä.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Ne pienet suloiset asiat

Yhteiselomme alettua, päätimme pyrkiä konkreetisesti huomaamaan pieniä asioita ja iloitsemaan niistä, jos ei nyt viikkotasolla, niin kuukausittain ainakin. Totesimme, että kaikessa makeudessaankin suloisuus ja pienet ihanat jutut ovat tervetulleita, sopivat meille. Pyrkimys ei ole kartuttaa kamakasoja, mutta täytyy kyllä myöntää, että häneltä saamani kortit olen koonnut albumiin. Siitä on tullut sellainen suloisten muistojen kirja. Ihanaa muistojen pääomaa tämä päätöksemme on kerryttänyt kaikkinensa. Valinta oli vakea, kaikki eivät päässeet mukaan.




Ajatukset näiden suloisuuksien takana ovat sitä kaikkein tärkeintä ja käsitöin maailmaa jäsentävälle ajatusten konkretisointi omien käsien kautta, on tietysti hyvin sopiva ratkaisu. Me molemmat olemme tyytyväisiä alussa tekemäämme päätökseen <3

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Raitakaava

Voisin kuvitella, että meillä kaikilla on sellaisia luotto- tai "turva"- käsitöitä, joiden tekeminen tuntuu aina hyvältä idealta. Siinä on varmaankin vaihtelua, onko se oleellinen tekijä aina samanlaisena toistuva malli tai lanka tai väri tai joku muu. Minun luottokäsityöni on raitasormikkaat. Handun liukuvärjätty lanka on toiminut joka kerta mainiosti, vaikka silmukkamääriä onkin muokkailtu kulloisenkin tiheyden sekä tarpeen mukaan. Kahlattuani erilaisten ohjeiden läpi, olen lopulta päätynyt tällaiseen kaavaan.


Neuleohjeen pystyy hyvin laskeskelemaan tiheyden avulla vaikka Punomossa esitellyn logiikan mukaan. Ranneke tai varsi, kuinka sitä nyt haluaan kutsua, neulotaan jousteena. Minä käytän jousteissa paljon kierrettyjä silmukoita, mutta sehän nyt on lähinnä makuasia ja jousteen rytmi on ollut kaksi tai neljä silmukkaa.


Tuossa Punomon ohjeessa tehdään hankapeukalo, jossa merkkilanka neulotaan peukalon hankaan merkitsemään myöhemmin neulottavan peukalon paikkaa. Minä kuitenkin suosin peukalokiilaa, vaikkakin samalla tavalla peukalo varsinaisesti neulotaan sormikkaan muuten valmistuttua. Hauska efekti syntyy myös niin, että neuloo peukalon kokonaisuudessaan nurjilla silmukoilla. Tämän toteutin noissa alla olevissa sormikkaissa.


Välikerrosten neulomisesta kämmenosan yläreunaan pikkusormen ja kolmen muun sormen välille tuntuu myöskin olevan monenlaisia näkemyksiä. Minun käsissäni noiden sormien tyvet ovat eri tasolla, joten istuvuussyistä teen nuo välikerrokset.


Punomo suosittelee kärkikavennusten tekemistä sormienpäihin, mutta minun kaavaani se ei kuulu. Kun sormi on halutun mittainen venytän ensimmäisen silmukan kaikkien muiden silmukoiden läpi, katkaisen langan ja pujotan langan pään, silmukoiden läpi venytetyn silmukan läpi ja kiristän. Varmistan tämän vielä muutamalla solmulla, tietoisesti villalangansolmimiskieltoa uhmaten. Perusteluni tälle on, että minusta menetelmälläni saa istuvammat sormet. Minun sormeni eivät ainakaan ole niin suipot, että ne istuisivat hyvin kärkikavennusten tuottamaan sormeen.


Peukalokiilan tyveen poimin runsaasti silmukoita välttääkseni reikien syntymisen. Seuraavilla kierroksilla sitten kaventelen niitä lähinnä nostettujen silmukoiden kohdalla. Kaventaminen nostettujen sekä peukalokiilaan aiemmin tehtyjen silmukoisen saumakohdassa on myös hyväksi havaittu keino reikien välttämiseksi. Kavennusten jälkeen peukalon silmukkamäärä on noin 2/3 osaa kämmenosan yhdellä puikolla olleesta silmukkamäärästä.


Parasta sormikkaiden neulomisesa on kuitenkin se jännitynäytelmä, jonka tällaisen liukuvärjätyn langan neulominen tuottaa. Erilaiset silmukkamäärät tuottavat erikokoisia raitapintoja. Näitä sormikkaita tehdessäni en ole tehnyt mitään tarkkoja laskelmia tai väriasemointeja. Ilun värjäykset ovat toimineet minusta tosi hyvin tässä puuhassa ja tässä yhteydessä en voi olla mainitsematta sitä mainiota tuntumaa, joka näissä langoissa on. Tässä postauksessa kuvaamani kaavan haaste on, että käsi, johon sormikkaita neulotaan täytyy olla saatavalilla tai sitten on täytynyt olla niin nokkela, että on ottanut mitat etukäteen. Minä olen kokenut, että oma käsi on monessa tilanteessa hyvin toimiva mittatikku.


Suosittelen kokeilemaan! Tämä se on kuulkaa ihanaa puuhaa!

Tarkempia tietoja sormikkaista Ravelryssä

perjantai 10. lokakuuta 2014

Riemukasta ripottelua

Voi mikä ihana, riemukas löytö minua odotti Napit puuttuu blogissa. Postaus kuvineen kutsui seireenin lailla varsinaisen lähteen eli Veera Välimäen Simple Sprinklen luokse. Tämän prosessin tuoma neulomisen riemu on juuri sitä parhaimman sorttista, jossa kaikki loksahtaa paikalleen.






Mehukas ontelolanka löytyi New Yorkista, Knitty Citystä, viime toukokuussa. Ensimmäisellä yrityksellä käsittelin sitä kalaverkkopitsillä baktushengessä, mutta jotenkin se vain tuntui vaikealta, eikä oikein asettunut puikoille, vaikka sitkeästi yritin 2/3 huivia. Simple Sprinkleen törmättyäni tämän langan kohtalo oli selvä. Tarkistin tiheyden ja puikot kävivät viuhumaan ja jämälanka ujuttautui saumattomasti mukaan.


Tässä mallissa likuvärillä ja yksivärisellä viskoosin kiiltävällä pinnalla leikkiminen oli mitä puhtainta riemua ja huivi valmistui tosi joutuisasti muutamassa illassa. Sain sen pääteltyä juuri sopivasti asusteeksi Lontoon reisulleni. Viime viikonloppuna siellä oli ihanan lämmintä ja aurinkoista, enkä voinut vastustaa tuubin kuvaamista lontoolaisessa puistossa.







Ja tämä riemukas ripottelu ei todellakaan jäänyt tähän. Uusi on jo puikoilla ja värivisioita olisi ainakin neljään huiviin. Saahan nähdä muotoutuuko tästä joulun yllätyslahja, joka paljastuu paketista paketin jälkeen. John Lewisin suurelta käsityöosastolta mukaan tarttui Debbie Blissin Luxury Silk- lankaa, joka ainakin neuloutuu ripottelutuubiksi. Mitä sanotte? Olisko tällainen tuubi hyvä lahja?


Väänsin kuvallisen kaavion mallin oivaltavasta rakenteesta, sillä sellaista huomasin kaipaavani ensimmäistä tuubia neuloessani.


Yksityiskohdat valmistuneesta tuubista löytyy Ravelrystä. Ja Instasta voi seurata reaaliajassa mitä kässäilen.