torstai 14. toukokuuta 2015

Sirkku: Re-knitting eli mitä minulla oikein onkaan tekeillä

Holroydin tutkimuksessa keskityttiin tutkimaan “remake” aspektia, jossa neuloja muokkasi jo olemassa olevaa neuletta. Mielestäni tämän projektin lopputuotteena syntyneet muokatut neuleet eivät kaikilta osin olleet kovin onnistuineita, ja niistä näkyi, että muutos ei ollut luonteva osa lopputuotetta. Siitä lähti ajatus neuloakin jokin lähes täydellinen neulevaate uudelleen. 

Minulla oli kaksi vaihtoehtoista neuletakkia, jotka ovat kumpikin luottovaatteita. Malli ja istuvuus ovat mitä parhaita, mutta materiaali on pettänyt jo muutama käyttökerta sitten. Luottovaatteesta luopuminen on kuitenkin hyvin tuskallista, kuten kuvitella saattaa.  Kirjava neule on tosi kiva, mutta musta sopii useampaan tilanteeseen. Valintapäätökseen vaikutti vahvasti se, että monena aamuna huomasin pähkääväni vaatekaapin äärellä, että mitä tässä nyt laittaa päälle, kun ei ole mustaa neuletakkia. Olin jo yrittänyt uusintaostoksen kautta korjata tilannetta, mutta pikavaatevalmistajani oli mennyt muuttamaan mallia, joten uusi tuote ei ollut lainkaan entisen veroinen. Täydellistä neuletta kohti siis. Hyvän sopivuuden lisäksi kopioitavassa tuotteessa on isot napit, joista pidän. 

 Musta luottoneule,jossa etureuna lerpattaa ja kaulus on rikki...
Kirjava luottoneule, muuten hyvä, mutta nyppyyntynyt
Projektissa on riskejä, kuten materiaali. Kokeilin kolmea erilaista lankaa. Yhtenä oli Dropsin Baby Alpaca Silk, toisena Drops Baby Merino, kolmantena Drops Fabel. Silkkialpakka oli ihanan notkeaa, mutta aika ohutta. Baby Merinosta sain selville, että jos tiheys on hiukankin erilainen kuin suositeltu, neule saattaa venähtää. Fabelissa olisi ollut tekokuitua ryhdittämässä, mutta se tuntui hiukan karkealta. Kestävän kehityksen teesien mukaan sekoitelangat ovat aina huonoin valinta, sillä ne eivät maadu eikä materiaalia voi kierrättää tekokuitunakaan luonnonkuidun takia. Valitsin siis silkki-alpakkalangan, josta toteutan neuleeni. Alkuperäinen suosikkineule on puuvillaa, joten jää nähtäväksi, tuleeko kopiosta käyttöominaisuuksiltaan samanlainen. Vaikka mallin toteutus olisi täydellinen, materiaali voi olla esimerkiksi liian lämmintä.

Piirsin valitusta neuleesta paperikaavat, mutta en laskenut kerroksia ja kavennuksia sen tarkemmin, päätin tehdä niitä koskevat päätökset työn edetessä. Aloitin neulomisen mallitilkusta, jonka perusteella laskin oikeaa silmukkamäärää aloitusta varten. Olin päättänyt tehdä etukappaleet ja takakappaleen yhtenä palana. Kaksi ensimmäistä aloitusta meni pieleen, sillä aloitusreuna ei ollut kaunis. Neulottuani kolmatta - onnistunutta -  aloitusta jonkin matkaa tulin siihen tulokseen, että teen sittenkin kappaleet erillisinä. 232 silmukkaa pyöröpuikolla nr 3, musta ohut lanka...riski leipääntyä tekemiseen uhkasi. Joten vielä kerran purkuun, ja takakappale alulle erillisenä. 

Neulottuani takakappaletta jonkin matkaa keksin, että tarvitsen lisähaastetta, sillä mustan sileän neuleen neulominen käsin oli todellakin hieman puuduttavaa. Päätin opetella tekemään nurjan silmukan oikealla tavalla. Minulla oli hieman itse kehitelty nurjan silmukan tyyli, joten opettelu oli paikallaan. Mutta voi voi, tämän harjoituksen seurauksena käsialani parani siinä määrin, että silmukkamäärä ei enää riittänytkään. Ja eikun purkamaan (tässä oltiin siis jo kainalon korkeudella menossa...) Lessons learned: opettele uudet työtavat pienemmissä yhteyksissä. Ja mittaa!!!

Eli täydellisen neuleen neulomisen aloittamisen prosessi sujui kaikkea muuta kuin täydellisesti :-) 


sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Mekkobonus

Täällä on tehty mekkoja myös origameina. Kokosin muutaman kollaasin mekkokorteista, viirinauhasta sekä heijastimesta.



Täältä löytyy valokuvaohje tämän mekon taitteluun: Origami dress tutorial. Kokosin erilaisista mekkotaitteluista taulun Pinterestiin: Dress origamis.

torstai 23. huhtikuuta 2015

Leikkimökkimekkoja Mekkotehtaasta

Mekkotehdasbuumi pauhaa ja hyvä niin. Uutukainen Mekkotehdas aikuisille on yksinkertaisesti ihana. Krista Keltanen on suosikkivalokuvaajani ja hän on totisesti ottanut upeita kuvia myös tähän toiseen kirjaan. Ensimmäisestä Mekkotehdas- kirjasta olen käyttäny kolmea kaava: kahta tytöille ja yhtä nukelle. Tyttöjen mekkoihin käytin jämä- ja kierrätyskankaita ja kässäkaverini sanoivat, että jos joku vetäisi leikkimökin päälleen, niin se näyttäisi noilta tekemiltäni mekoilta.


Tämä mekko on osa kässänopeopintojen ompelun ekan kurssin suoritusta. Suoritukseen kuului näyte piilovetoketjun ompelusta. Luontoni ei antanut periksi vain ommella piilovetoketjua kappaleisiin, joten varioin tätä Mekkotehtaan Orelma- mallia (koko 98/104 cm) tehtävään sopivaksi. Takasauman vetskarihalkiota lukuunottamatta mekko on tehty täysin kirjan kaavan ja ohjeen mukaan. Tuo kukallinen kangas on Finlaysonilta ja vaaleansininen pilkkukankgas on käsityöpuuvillaa, josta tein itse vinonauhat hihojen, taskunsuiden ja pääntien huolitteluun. Minusta ohuet pitsinauhat ovat käteviä helman huolitteluun. Nuo suuret taskut ovat valloittaneet niin tekijän kuin käyttäjän.


Tuon aiemmin mainitun kurssin tehtäviin kuului erilaisia valinnaisia ompelurakenteita. Valitsin nappihalkion, jonka sain upotettua tähän Mini-Matleena nukenmekkoon. Kirjan versiossa nuken vaatteissa on tarranauhoilla suljettava halkio. Tämän mekon kankaat ja napit ovat Cath Kidstonin mallistosta. Huolittelevan vinonauhan tein vanhasta tyynyliinasta.


Mekkotehdas- kirja on niin ispiroiva, ettei ompelu todellakaan yhteen mekkoon jäänyt. Kurssin jälkeen oli sitten tehtävä seuraava mekko. Tämä on malliltaan Katariina (122/128 cm). Tähänkin leikkelin piilovetoketjuista innostuneena takasauman, mutta eihän vetskari tähän malliin sovi. Minusta tämä on ihana malli ja ilokseni löysin tätä mallia mukailevan Hilman aikuistenkin Mekkotehtaasta. Tahriintunut pöytäliina sai uuden elämän mekkona. Vihreä kangas on siis Marimekon Appelsiini ja ruusukangas on Tildaa. Tein tästäkin kankaasta vinonauhaa, jolla huolittelin helman.


Sen ompelukurssin varsinaisena kurssityönä oli itse kaavoitettu liivihame (koko 86/92). Päätin lisätä sen tähän mekkokimaraan, sillä käytin kaavan mitoitukseen Mekkotehtaan mittoja ja tuota valloittavaa bambiaplikaatiomallia. Mekkotehtaan tyttöjen kaavat ovat oman kokemukseni mukaan aika leveitä ja tästäkin mekosta tuli leveä. Olen mekkoon kuitenkin  oikein tyytyväinen. Kukkakangas on vakosamettia ja sininen pilkkukagas on käsityöpuuvillaa. Kankaat tähän mekkoon hankin kangaskauppa Inkurista.

Ompelussa oikeanlaiset välineet ovat keskeisessä roolissa. Vetoketjuhommissa oikeanlainen paininjalka on varmin tapa onnistua ja aplikaatiot onnistuvat helposti liimakankaan avulla. En ole ollut mikään ompelija. Siinä myös syy miksi Aikuisten mekkotehtaasta inspiroituneena halusin jakaa kanssanne ompelun oppimiskokemuksiani. Jälkikäteen onkin hyvä todeta, että olen oppinut yliopiston ompelukursseilla tosi paljon ja ompelu tuntuu tätä nykyä paljon kotoisammalta. Tekemällä ja kaavoittamalla oppii!

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Makoisa kipupiste

Tämä blogissa vilkkuva elinikäinen kumppani- hanke on johtanut minut hyvin filosofisille urille. Ajatuksella tekeminen herättää paljon ajatuksia. Näihin ajatuksiin ovat sotkeutuneet läsnäolon teemat, jotka ovat lonkeroituneet todellisuuteeni oppimisen tutkimisen myötä. Hankkeessahan on paljolti kysymys käsityön ja kestävän kehityksen tarkastalemisesta. Näistä teemoista on luonnollisesti ollut puhetta Sirkun ja minun yhteisneulontasessioissakin.

Nimesin tälle vuodelle käsityöteeman. Se on arvokas 2015. Tämä teema oli valittu jo ennen kuin lähdin mukaan Sirkun kandihankkeeseen. Valitsemassani teemassa on kyse arvonannosta ja erityisesti käsitöitteni arvostamisesta, mutta itseasiassa arvokas on myös hyvä kestävyyden teema. Kestävä elämäntapa ei ole mikään yksinkertainen asia, joka tulee ratkaistuksi sillä, että elää 3 kuukautta 33 vaatekappalleella tai miten se nyt oli. Kierrättäminen ja uuden elämän antaminen ovat varmasti hyviä asioita, mutta nekään eivät minusta tunnu koko totuudelta.

Minulle kestävä kehitys kulminoituu elämäntavaksi, ei yksittäisiksi teoksi. Ja vihdoin pääsemme siihen miksi otsikossa lukee kipupiste. Tämä ei ole pelkästään helppoa, hauskaa sekä puhdasta omatuntuntoa. Toiminnan muuttaminen ja uusien tapojen oppiminen on hidasta ja paikoin hyvinkin epämukavaa ja kivuliasta. Me elämme maailmassa, joka pyörii kuluttamisen ja kaman haalaamisen ympärillä. Blogimaailmassakin on tavallista houkutella lukijoita jakamalla kamaa. Kamaa on vaan liikaa, me kulutamme liikaa ja tarpeemme ovat liian suuret. Aihe on monisäikeinen, eikä yhtä totuutta korjata tilannetta varmastikaan ole, mutta kaikille meille yhteinen totuus on, että kulutamme WWF:n mukaan kolmen maapallon resurssien edestä. Minulle tämä kaikki palautuu hankintapäätöksiin ja ostohetkiin eli valitsemiseen.


Hankintapäätökset ovat edessä myös käsityössä. Tätä kamanhaalaamisen aikaa leimaa nopeus ja matala hinta. Arvokas teemani hengessä olenkin herännyt kysymään, että miksi käsityön pitäisi olla nopeaa ja halpaa. Kamaa emme varsinaisesti tarvitse lisää ja jos kyse on käsityöstä nauttimisesta, niin sittenhän ei ole väliä tekeekö samaa tuotetta pidempään vai nopeasti useita tuotteita. Olen spontaani ja kun inspiraatio iskee, niin pitäisi päästä vauhdilla näkemään miten hetki sitten leimahtanut ideani konkretisoituu. Tässä kohtaa minun pitäisi hengittää syvään ja katsella ideaani kriittisesti. Tarkempi suunnittelu tukee myös ns. hyvien valintojen tekemistä. Käsillä tekeminen on ihanaa, se pitää ajatukset järjestyksessä, riehakkaan luovuuteni kurissa ja jäsentää olemassaoloani tässä maailmassa, mutta oikeuttaako se tuottamaan lisää kamaa tähän maanpäälliseen kamataivaaseen. Kipeää tekee ja kirpaisee kovaa, mutta minä tahdon kauemmaksi tästä tehotuotantomallista. Haluan opetella harkitsemaan ja valitsemaan tarkemmin mitä tarvitsen ja kuinka pitkäksi aikaa olen tuohon tuotteeseen valmis sitoutumaan.

Käsityö on myös mahdollistaja. Sen avulla on mahdollista valmistaa niitä täydellisiä kumppaneita, joihin liittyy tarina. Itse tekemällä on mahdollista tehdä ratkaisuja, joiden kanssa voi elää pitkään ja näin pidentää tuotteen elinkaarta sekä vähentää sitä kaman haalaamista.

Olen siis päättänyt antaa entistä suuremman arvon sille mitä teen ja mitä kulutan, vaivaa säätämättä. Lisään harkintaa, hankin vähemmän raaka-aineita ja pyrin entistä tietoisempiin valintoihin. Otan aikaa ja nautin siitä mitä olen valinnut tehdä. Kulutan yksinkertaisesti vähemmän. Toisaalta hyväksyn senkin, että aina en onnistu. Koitan olla lannistumatta ja jatkan matkaani tarkoin valiten ja arvostaen.